17.11.2013

Suomen Kädentaidot 2013

Heipsistä hei!

Onpas ollut jälleen mukavaa ohjelmaa viikonloppu pullollaan. Perjantaina saatiin serkku ja sen mies kylään ja eilisen päivän sain viettää hyvän ystävän seurassa Tampereella! Pirkkahalliin Kädentaitomessuille suunnattiin molemmat ensimmäistä kertaa. Valtava näytteilleasettajien ja messuvieraidenkin määrä pääsi ihan yllättämään! Ihan kiirus meinasi tulla, että ehti kaikki "kojut" läpi kiertämään.

Kuvia tuli otettua valitettavan vähän, koska olimme aluksi siinä uskossa, ettei kuvaaminen ole lainkaan alueella sallittua. Näytteilleasettajien luvalla kuvia kuitenkin sai räpsiä ja muutamia kuvia tuli sentään lopussa napattua.

Messujen helmet:

TUIAS - kaunista käyttökeramiikkaa. Alla oleva kuva yrityksen nettisivuilta.

 
PAAPO - omien käsityötuotteiden lisäksi myy myös ihania PaaPii Designin tuotteita

 

PALONI - vaatteita, sisustustuotteita, koruja, asusteita ja lahjaesineitä jopa 80:ltä eri suunnittelijalta. Omat suosikit näistä olivat Molla Millsin virkkaustyöt.



VALONA Design Elina Mäntylä - moderneja himmeleitä, metallilangasta tehtyä ja koruja

Valona design "Timantti" -Koivukristalli

 TEIPPITARHA - loputon valikoima washi- ja kuvioteippejä

PALISANTERI - mm. suloisilla pupukuvilla kuositettuja käsitöitä Salosta! En valitettavasti löytänyt tälle putiikille nettisivuja, mutta kuvassa pikkukukkaro, joka itselle lähti tästä puljusta mukaan. Myös PaaPiin kortti ja Teippitarhan uutuusteipit messutuliaisia.

   DESIGN PALET - muotoilija- ja tekstiiliartesaani Kirsi Niemelän suunnittelemia sisustustekstiilituotteita
  

Ihania uusia juttuja tuli paljon vastaan ja inspiraatioita ähkyksi asti! Enpä usko, että viimeiseksi kerraksi jäi näilläkään messuilla vierailu. Sen verran ainutlaatuinen tilaisuus tapahtuma on tutustua pienyrittäjien valikoimiin ympäri Suomea. 

Tänään tuli sitten taiteiltua ensimmäiset joulukortit ja ennen viikonloppua viritettyä jo jouluvalojakin ikkunaan. Tää pimeys niin huusi noita valoja ja onhan nyt jo sentään marraskuun puolivälikin... :)

Nyt eikun mainiota alkavaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

Kaunis kiitos kommentistasi!