19.1.2014

Kylmästä lämpimään

Aikas kirpakkaa pakkaskeliä on pukannut viime päivinä! Taidanpa olla vähän poikkeustapaus, kun mua ei noi pitkään jatkuneet plussakelit edes niin häirinneet. Kivaa, kun ei ollut kylmää ja liukasta eikä tarvinnut aamuisin autoa skrapailla... No kyllä nää pakkaskelitkin vielä menettelee, kun lumimäärät vaan pysyy kohtuullisina. Ja pakko myöntää, että ovathan nuo talvimaisemat toki kauniimmat aurinkoisessa ja lumisessa pakkassäässä.
Talvisten maisemien lisäksi täällä on viime päivät ihasteltu turkooseja merimaisemia ja valkoisia hiekkarantoja.. Talviloma siintää maaliskuussa ja kyllähän sitä jonnekin lämpimään on taas vaan päästävä! Aasia houkuttelee lämmöllään ja edullisella hintatasollaan. Varteenotettavina vaihtoehtoina pyöriteltiin Vietnamia, Malesiaa, Balia ja Thaimaata, joista lopulta päädyttiin viimeiseksi mainittuun. Päätöksen ratkaisi viime tingassa edullisimmat lentojen hinnat, kohteen hintataso ja palvelut. Tähän mennessä olen vierastanut Thaimaata matkakohteena sen valtavien turistimassojen vuoksi, mutta toisaalta tältä lomalta kaivataan ehkä juuri niitä perusturistijuttuja. Rentoa oleilua auringossa, snorklailua, edullisia hierontoja yms. Maisematkin näyttää ihan lupaavalta... 
Koh Phi Phi Don
Koh Phi Phi Kuva täältä
http://www.fantastikresimler.net/wp-content/uploads/2010/08/Taylant-Manzarali-Resim-Koh-Tao-Thailand-Photo.jpg 
Koh Tao Kuva täältä 

Lennot on varattu Phuketiin, mutta todennäköisesti jatkamme sieltä suoraan matkaa sisäisellä lennolla ensin vähän pohjoisempaan (jos Bangkokin tilanne sallii) ja sieltä sitten ainakin muutamalle eri saarelle etelämpänä. Koh Taosta olen kuullut paljon hyvää eli ehkä sinne ja sieltä mahdollisesti vielä Krabille ja Koh Phi Phille Phuketiin takaisin tullessa. Maaliskuussa keli on todennäköisesti erityisen lämmin noilla suunnilla, mutta toivottavasti ei liian läkähdyttävä. Se on ehkä ainut huoli tuon Bangkokin tilanteen lisäksi tällä hetkellä kohteesta. Muuten luotan, että hienosta paikasta täytyy olla kyse, kun vuodesta toiseen moni tuonne aina vaan matkustaa! Ja kun ei etukäteen buukkaa (ainakaan kaikkia) yöpaikkoja, niin on sitten vapaa vaihtamaan maisemaa, jos alkaa joku paikka nopeaan kyllästyttämään! Matkavinkkejä otetaan mielellään vastaan ;)

Nyt ei muuta kuin leppoisat sunnuntai-illan jatkot kaikille nimpparikukkakimpun sekä rakkaan kummitytsyn askarteleman kortin ja korun siivittämänä <3

2 kommenttia:

  1. Moikkis! Olen sana sanalta samaa mieltä kanssasi näistä pakkaskeleistä, paitsi autoa mun ei tarvitse skrapata kun menen bussilla töihin. Ei myöskään miehen , kun autossa on lohko/sisälämmitin. Kun pakkaset pysyy näin samoissa lukemissa eikä välillä sada vettä, ei tarvii kärsiä ovien ja lukkojen jäätymisestäkään.
    Ihanaa! Hienoa kun pääsette kesäilemään! Toivottelen jo nyt antoisaa matkaa : ) ...ja tietty mukavaa nimpparipäivän iltaa, kun en aamusta käynyt täällä .Olin nappaamassa myös tänään itselleni ekat tämän vuoden tulppaanit lähikaupasta , mutta näyttivät jo saaneen pakkasta ,joten pitää uudelleen käydä joku toinen päivä paremmalla onnella ; )

    VastaaPoista
  2. Kiitti! :) Juu meilläkin kotipihassa saa lämppärin päälle, mut työmaan parkissa ei ja sit onkin välillä tosi tiukas jäät tuulilasis :/ No eipä aikaakaan, kun se kevät onneks pian taas jo koittaa :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!