19.10.2015

Baby Shower - Vauvakutsut

Lauantaina oli ilonpäivä, kun sain joukon ystäviä meille vauvakutsuille. Omassa kaveripiirissäni ei ole monia vauvakutsuja järjestetty, mutta nyt kun aikaa ja intoa löytyi, niin halusin itse sellaiset sitten järjestää. Mielestäni juhlia ei ole koskaan liikaa ja enpä toisaalta ihan heti parempaa juhlan aihetta edes keksi!


Kivaa, kun sai kerrankin oikein ajan kanssa valmistella koristeita, ohjelmaa ja tarjoiluja kemuihin. Juhlapäivänä sain myös muilta apuja tarjoiluiden valmisteluihin, mikä osaltaan säästi viime hetken paniikilta niiden osalta :)


 Sisko toi mukanaan ihania muumikeksejä.

  

Olohuoneeseen valmistin silkkipaperista muutaman pom-pomin koristukseksi (yllättävän helppoja muuten tehdä!) ja keittiön lamppuun kartongista, langasta ja koristehelmistä pallokoristeet (näiden työstö vaatikin sitten vähän enemmän kärsivällisyyttä, mutta melko simppeleitä nämäkin oli tehdä). Ideat ja ohjeet molempiin koristeisiin löytyivät Pinterestistä.


Ikean tuikkukippoihin saatiin hempeää vauvafiilistä koristehiekalla ja pahvisilla tähtikuvioilla koristelluilla coctail-tikuilla.


Kehyksiin tulostin kuvan Pinterestistä ja sydänkoriste syntyi grillitikusta, kartongista ja numerotarroista.


Vaaleanpunaiset kynttilät ja leikkokukat löytyivät edullisesti Tigerista ja Lidlistä.


Tigerista ostin myös mustan leikekirjan, jonka kannen koristelin askartelutarvikkeilla teemaan sopivaksi.


Leikekirjassa oli kysymyksiä vieraille tulevaan vauvaan liittyen (äidin raskausvatsan ympärysmitta, vauvan syntymäaika, pituus, paino ja nimi, vauva-ajan vinkit vanhemmille, kasvatusohjeita ja terveiset vauvalle). Kirjaan olisi vielä tarkoitus laittaa ylös juhlien tarjoilut, ohjelma ja vierailta saadut lahjat sekä kuvia kekkereistä. Myös raskausajalla vanhemmista napsittuja kuvia tuohon jo tuli liimailtua.

 

Juhlajuomana tarjoiltiin tällä kertaa kuohuvan sijaan vaaleanpunaista verigreippilimua ;)


 Vauvakutsujen menu:

Coctail-piirakat ja munavoi
Ruisnapit ja tuorejuusto
Hedelmä-/kasvis-coctailpalat
Tonnikalawrapit
Appelsiinisuklaatäytekakku
Porkkanamuffinit   
Suklaavohvelit
Lusikkaleivät
Muumikeksit
Vaahtokarkkeja
Poppareita ja raffeleita


 Lusikkaleipiä tein ensimmäistä kertaa elämässäni ja valmistamisen työläys pääsi vähän yllättämään! Lähinnä siis tuo lusikasta keksien muotoilu vei yllättävän paljon aikaa, ainakin näin ensikertalaiselta :D Mutta hyviä tuli! Valion nettisivujen resepteistä nappasin ohjeen näihin.


Upean vaippakakun sain jo itse asiassa töistä poisjäädessä lahjaksi sieltä. Eihän tuota malta lainkaan avata :)


Alla olevan kuvan ystäviltä saatujen lahjojen lisäksi yksi lahja oli turvakaukaloon kiinnitettävä lelu ja toinen Vauva-lehden tilaus, joka sisältää tilaajalahjana myös vauvan hoitolaukun.


Aivan ihania ja tarpeellisia juttuja kaikki!

 Monet pitänevät vauvakutsuja vain amerikkalaisten kaupallisena hömpötyksenä, mutta en ymmärrä miksei juhlia voisi, kun siihen kerran on mahdollisuus ja ihana syykin... Kyllä tässä elämässä murehdittavaakin riittää ihan tarpeeksi eli eiköhän kaikki "positiivinen pöhinä" ole aina tervetullutta itse kullekin! 

Iloista viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat juhlat ja tarjoilut :) nam!
    Ja juhlia ei kyllä oo koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Ihanat juhlat oli ja niin kiva järkkäilläkin :)

      Poista
  2. Hienoa ,että järkkäsit nämä juhlat. Myöhemmin on mukava muistella. Nautin ihan näistä kuvistakin. Ja niiin totta,ettei juhlia yleensä ole liikaa.

    VastaaPoista
  3. Juu tyytyväinen itekin oon, että sain kemut aikaiseksi, vaikka ensin vähän emminkin järjestämistä.. Yksi hyvä muisto lisää tästä onnellisesta elämänvaiheesta :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!