26.4.2016

Lapsimessuilla

Huhtikuun puolessa välissä tuli käytyä vauvan kanssa ensimmäistä kertaa junalla Helsingissä. Suuntanamme olivat messukeskuksen lapsimessut. Junamatka sujui hyvin vauvan nukkuessa, mutta messujen kovassa hälinässä ei 5-kuukautinen kauan viihtynyt ja päiväunia piti päästä jatkamaan ulos. Isukin messuilut jäivät siis hieman lyhyeksi, mutta äiti sai kierrellä messut sitten kaikessa rauhassa.

Monta lastentuotteita myyvää kivaa uutta tuttavuutta löytyi messuilta näin ensikertalaiselle. Ipanainen, Blaa!, Miniones, Maxplay ihan näin muutamia mainitakseni. Maxplayltä mukaan tarttui hauska tabletti vauvalle.
Pöytätabletti pilvi

Tanskalaisen Done bydeerin tuotteet olivat aivan ihastuttavia! Niistä mukaan lähtivät nokkamuki ja lautanen.
Kuvat täältä.

Yksi ostos mitä etukäteen messuilta havittelin oli vauvan aurinkolasit ja Kietla-merkiltä laadukkaat sellaiset löytyivätkin.
Kuvahaun tulos haulle kietla aurinkolasit
Kuva täältä.

Nyt saapi kesä tulla! :D

Melkoinen ruuhka messuilla oli lauantaipäivänä ja pienille lapsille väsy tuolla tulee varmasti nopeasti. Siinä mielessä on hyvä, jos äidillä on mahdollisuus yksinkin kiertelyyn, koska nähtävää ja hypisteltävää tuolla kyllä riitti yllin kyllin. Samalla lipulla kun pääsi myös Kädentaitomessuille ja OutletExpoon. Kiva oli käydä ja tulee varmasti käytyä toistekin!

2 kommenttia:

Kaunis kiitos kommentistasi!