24.1.2016

Vuodesta 2015 vuoteen 2016

Jopas on viikot vierineet vauhdilla, kun ei ole tännekään hetkeen saanut raapustuksia aikaiseksi.
Nyt kuitenkin lyhyt katsaus viime vuoteen ja ajatuksia tulevasta kuluvasta vuodesta.
Tiivistettynä muistan viime vuodelta toivoneeni erityisesti monia uusia ravintolakokemuksia, matkaa lämpimään ja yleisesti hyvää oloa. Hyvinvointia omasta kunnosta huolehtien ja töissä hieman rennommin ottaen. Suurin toive, jota en täällä ääneen uskaltanut sanoakaan, oli oman pienokaisen saaminen. Muistan, että vuoden alussa odotuksia listatessa olo oli, ehkä jopa hieman itseni yllättäenkin, kovin luottavainen. Oli vahva tunne, että tulevasta vuodesta tulisi hyvä. Ja niin sitten onneksemme tulikin.

Vuoteen 2015 mahtui aika monta juhlaa mm. kahdet häät, tasakymppisynttärit, ristiäiset ja vauvakutsut.
Vuoteen mahtui myös uusia ravintolakokemuksia, matka lämpimään Maltaan, muutama miniloma vanhaan tuttuun suosikkiimme Tallinnaan ja paljon matkailua kotimaassa.
Pitkästä aikaa käytiin kesäteatterissa ja muutamia kotimaisia leffoja leffateatterissa katsomassa. Vantaan asuntomessut ja Helsingin Design Market koluttiin, syksyllä mustikkametsästä runsas saalis korjattiin ja rapujuhliakin vietettiin.
Mammajoogaakin tuli kokeiltua, mutta enemmänkin kuntoilua olisi vuoteen voinut mahtua. Töissä sentään onnistuin, osittain olosuhteidenkin pakosta, ottamaan vähän rennommin. Ja se hartain toive toteutui marraskuussa, kun vihdoin saimme oman pienen käärön syliimme. Paljon enempää ei olisi voinut toivoakaan ja todella kiitollinen olen kaikesta.
Mitä sitten vuodelta 2016 odotan? Eniten odotuksia kohdistuu luonnollisesti omaan vanhemmuuteen ja siihen, että tyttösemme saisi pysyä terveenä ja kasvaa reippaaksi pikkutaaperoksi. Edelleen haaveilen myös matkoista ja uusista ravintolaelämyksistä. Jahka pienokainen vähän kasvaa, niin eiköhän molempia saada tähänkin vuoteen mahdutettua. Erilaistahan se on kuin ennen, mutta ei se mitään. Tytön ehdoilla mennään.
Kodin sisustusrintamalla ei ole hetkeen tapahtunut juurikaan mitään. Pinnasängyn, leikkimaton ja sitterin hommaamista  kun ei voi laskea sisustamiseksi, vaikka ne kodin ilmettä väkisin muuttavatkin ;) Uusinta Avotakkaa selaillessa alkoi taas sisustushammasta pahasti kolottamaan ja ainakin makuuhuone ja tuleva tytön huone tulevat jotain uudistusta tänä vuonna varmasti kokemaan. Myös olohuoneeseen voisi tuoda keväistä ilmettä vaikka ihan vaan tekstiileitä uusimalla. Alla muutamia ostoksia viime vuodelta.
Nyt kun kotoilua on tänä vuonna luvassa aiempaa enemmän, tarkoitus olisi hieman monipuolistaa myös arjen kokkailuja. Kotoillessa ruuanlaittoon on oikeastaan syttynyt hieman erilainen into kuin töissä käydessä eli siinä mielessä nyt onkin oikein otollinen aika uusille kokeiluille.

Inspiroivaa ja elämyksellistä uutta vuotta 2016 kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!