20.10.2013

Tonttuilua

Jouluun on vielä 2 kuukautta aikaa, mutta täällä on jo tonttuilut aloiteltu hyvissä ajoissa... Tänään askartelin jo muutaman pikkulahjan itsekin. Valitettavasti en vaan voi juttuja täällä vielä esitellä, koska saajatkin saattavat täällä vierailla ;)

Marraskuun viikonloppuihin on jo suunnitteilla jos jonkinmoista menoa, että nyt näyttää siltä, että ensi viikonloppuna tehdään sitten jo joulukorttejakin! Ettei vaan tulis kiirus :D Vielä on ideat hakusessa, mutta niitä saattaisi tulla vastaan esimerkiksi vain ja ainoastaan joululle omistetuista blogeista! Tiesittekös, että sellaisiakin löytyy? :) Itse eksyin ensimmäisen kerran joulublogiin viime viikolla ja ainakin tuosta kyseisestä Joulupiparkakku-blogista löytyi kivoja ideoita muun muassa kotitekoisen joulukalenterin askarteluun. Tämän adventtikynttiläkuvan bongasin samoilta sivuilta:


Tänä vuonna toiveissa olisi myös oma joulukuusi. Joulua vietetään muualla, mutta olisi se silti niin ihana tunnelmanluoja joulunalusajalle. Eiköhän sellainen jostain siis tänne saada kotiutettua...



Vielä loppuun pienen joulukollaasin kera toivottelen hyvät yöt ja uuden viikon aloitukset kaikille! Toivottavasti ei alkanut ei niin joulufaneja jo ahdistaa nää jouluhömppäilyt :D

Alemman kuvan joulukuvat: Ellos, Ikea, Kodin1.

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että joku muukin häröilee joulusta "liian" aikaisin ;) Ehdin jo huolestua, kun paikallinen marketti ei kantanut joulutavaroita esille perinteiseen tapaa syylomalla, tänään ne onneksi olivat jo siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo mä oon kyllä aina tykännyt joulusta. Piristää pitkää pimeän jaksoa monella tavalla :) Jokohan sitä pian jo kehtais virittää jouluvaloa ikkunaan... :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!