23.8.2014

Helsinki Night Market Teurastamolla

Torstaina tuli piipahdettua Helsingin Kalasataman lähistöllä sijaitsevalla Teurastamolla. 
 
Paikan nimi juontaa juurensa alueen rakennuksissa aikanaan toimineesta teurastuslaitoksesta, mutta nykyään aluetta voisi varmaan kutsua ns. kaupunkilaisten takapihaksi, jossa kesän mittaan on järjestetty erilaisia tapahtumia. 
Muutamia myymälöitä ja ravintoloitakin alueelta jo löytyy kuten esimerkiksi  Ravintola Kellohalli, jonka sisustukseen on hauskasti jätetty esiin rakennuksen vanhaa teollista ilmettä.
Itse kävin tutustamassa Teurastamoon ensimmäistä kertaa vasta tämän viikon torstaina, jolloin tapahtumakalenterin mukaan ohjelmassa olivat yömarkkinat. Markkinoiden pääanti oli katuruokakojujen osittain hyvinkin eksoottisessa ruokatarjonnassa.
Hirvenkielen ja sammakon reidet passasin, mutta Rulla-ravintolan rullia teki mieli maistella kyllä.
 Muun muassa siitakesieniä, munakoisoa, lohta ja rapuja sisällään pitäneet rullat valitettavasti näyttivät paremmilta miltä maistuivat. Jotain potkua näihin olisi kaivannut. Tällaisenaan rullat olivat hieman mauttomia.
 Serkku-seuralaiseni samaisesta kojusta valitsema, hauskasti vispipuuroa muistuttava punajuuri-fenkolikeitto oli kuulemma sen sijaan oikein maistuvaa!
 Samoin myöhemmin nauttimassamme Jeera-kana-annoksessa oli mukana sitä pientä kaivattua jotakin. Mielenkiintoisena lisänä annoksessa olivat mm. granaattiomenan siemenet. Tällaista voisi joskus kokeilla kotonakin väsäillä!
Tunnelma tapahtumassa oli livemusiikkeineen mukavan leppoisa ja ihmisiä oli runsain joukoin liikenteessä, mihin yhtenä syynä toki saattoi olla myös samana päivänä kaupungissa järjestetty Taiteiden yö.
Jos jollain heräsi kiinnostus tutustua Teurastamon palveluihin ja tuleviin tapahtumiin lisää, niin infoa löytyypi  täältä.

Tänään onkin sitten siivouspäivä ja illalla vietetään rapukestejä, jee :) 
 Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!