8.2.2015

Normann Copenhagenin Block


Ollaan oltu tänä vuonna hieman laiskoja alennusostosten suhteen, mutta yhden jo hetken hankintalistalla olleen sisustusjutun sentään onnistuin tammikuussa Vepsäläisen alesta bongaamaan. 
 Olohuoneen nojatuolin kaveriksi olen kaipaillut tarjoiluvaunua, jossa voisi mm. kirjoja ja lehtiä säilöä ja jonka päälle voisi halutessa vaikka teekupposen laskea.
Tämä Normann Copenhagenin Block-vaunu aika ajoin ehti mielessä kummitella ja nyt pienen alen myötä sen vihdoin maltoin meille sitten kotiuttaa. 
Aikas kompakti ja veikeä kärry mielestäni kyllä on!

Vähemmän veikeää menoa koettiin tänään hiihtoladuilla, jonne pitkästä aikaa uskaltauduttiin suksimaan... Sen verran takkuista menoa mäkisessä maastossa oli, että 6,5 km jälkeen päätettiin suosiolla luovuttaa :D No tulipa ainakin muutama kalori tuhottua kauniissa säässä, jos nyt jotain positiivistakin tuosta koettelemuksesta kaivetaan ;)

Eikun reipasta viikonalkua vaan kaikille!

27.1.2015

Tammikuu tiivistettynä

Vuosi on kyllä vierähtänyt todella vauhdikkaasti käyntiin, kun nyt jo vedellään tammikuun viimeisiä päiviä. Muun muassa kuntoilua, terveellistä ruokaa, muutaman elämäntaito-opuksen lukua, ystävien häät, uusi ravintolakokemus Helsingissä ja yhden reisun buukkaaminen aurinkoon (kesäkuussa Maltalle <3) mahtui tammikuulle, että ihan mukavasti voi sanoa vuoden lähteneen käyntiinsä!
Päällimmäisenä tässä kuussa mielessä ovat olleet kuntosaliharjoitukset ja ruokavalion keventäminen. Hyvältä tuntuu eli samaan malliin jatketaan varmasti vielä helmikuussakin.
 Viikonloppuisin on toki edelleen vähän hölläiltykin. 
Viime lauantaina käytiin katsastamassa Eat.fi:ssä hyvät arviot saanut, fun dining ruokapaikaksi itsensä luokitteleva, Bar Favela Töölössä. 
Edukkaasti aidoista raaka-aineista tehty ruokaa rennossa paikassa, tykkään. 
Kuvia paikasta mm. täällä.
Viime viikolla keväistä tunnelmaa kotiin toivat kuvien kauniit kukkakimppuset. Keskimmäinen kimppu on mieheltä nimpparipäivänä saatu  ja kaksi muuta (pääsiäisen näyte)kimppua töistä kotiin kiikutettu. Pientä arjen luksusta :) 
Yksi uusi sisustusostoskin on meille tammikuussa kotiutunut, mutta siitä ehkä seuraavalla kerralla kuvan kera lisää.. 

Hyvää viikonjatkoa kaikille!

18.1.2015

Sydämellä sisustettu


Sokoksen kirja-alesta löytyi varsin kattava ja inspiroiva kirja sisustamisesta.
Kirjassa pidän erityisesti sen käytännöllisestä näkökulmasta kodin sisustamiseen ja siitä ajatuksesta, että jo pienillä muutoksilla, uudelleen järjestämällä ja ilman suuria sijoituksia voi kodin sisustukseen tuoda jotain uutta jujua.
 Näin tammikuussa inspiroiduin erityisesti kirjan osiosta "arkinen epäjärjestys kuriin" ja viimeisen viikon aikana täällä onkin myllätty useamman huoneen kaappeja pienen karsimisen kera uuteen uskoon. Yleensä olen aika huono luopumaan mistään, mutta nyt erityisesti vaatekaapista sai lähteä melko isokin kasa vanhoja, pidemmän ajan käyttämättöminä siellä lojunneita vaatteita kohti uusia maisemia. Kummasti kaappi ja olokin (ainakin hetkellisen) järjestyksen myötä keveni!

Kevyempää oloa on tavoiteltu viime viikkoina myös kuntosalilla huhkimalla ja vitamiineja tankkaamalla. Alla yksi lähipäivinä testattu uusi hedelmäkombo.

Mango-appelsiinismoothie

1 mango
3 appelsiinia
puolikas lime
jäitä
2 dl soodavettä

Smoothiet ne vaan on hyviä ja harvoin menee pieleen, vaikka mitä yhdistelmiä kokeilisi!

 Pakko kuitenkin myöntää, että vitamiineja tankkaisi mieluusti tällä hetkellä muustakin kuin pelkistä hedelmistä. Kaipuu auringon alle on jälleen suuri. Maaliskuun alussa olisi tarkoitus viettää talvilomaa ainakin viikon verran ja jos nyt sopiva tarjous vastaan tulee, niin ehkäpä tuolloin suunnataan Dubain tai Teneriffan auringon alle <3 Matkojen metsästys jatkukoon siis!

8.1.2015

Hei me kevennetään!

Näin alkuvuoden kevennysteeman hengessä tuli pitkästä aikaa kaivettua esiin vanha  Painonvartijoiden Kaikkien aikojen parhaat -reseptikirjanen.
 Joskus vuosia sitten muistan kokeilleeni kirjasta useampaakin reseptiä ja ehkä jopa hieman yllättyneeni kirjan kevennysruokien maukkaudesta ja helppoudesta. Munakoisoa ei juurikaan tule kokkailuissa normaalisti käytettyä, mutta tänään kokeiluun pääsivät täytetyt munakoisot.

Täytetyt munakoisot

2 munakoisoa (koverra sisus)
1 sipuli hienonnettuna
2 tl kasviöljyä
400 g herkkusieniä (korvasin 400 g broilerinjauhelihalla)
1 paprika pieninä kuutioina
2 tomaattia paloiteltuna
1 tl kuivattua basilikaa tai oreganoa
30 g juustoraastetta
mustapippuria ja suolaa

Ruskista jauheliha ja sekoita mukaan muut ainekset ja paista 5-10 min. Täytä koverretut munakoisot seoksella, päällystä juustoraasteella ja paista 225 asteisessa uunissa 15-20 min.
 Myönnetään, vähän huijasin lisäämällä juuston määrää alkuperäisestä ohjeesta, mutta oikeilla jäljillä ollaan jo kuitenkin :p Ei sillä etteikö jo muutenkin arkisin melko terveellisesti syötäisi (viikonloppuisin tuppaa kyllä lähtemään herkuttelut lapasesta!), mutta kasvisten käytön monipuolistaminen tuo kyllä tervetullutta vaihtelua niihin arjen tutumpiin ja turvallisiin resepteihin.

Keventämisen lisäksi myös sisustusjutut ovat tällä viikolla vetäneet pitkästä aikaa puoleensa ja muutamia aleostoksia on sillä rintamalla tullutkin tehtyä.. Niistä varmasti lisää juttua lähiaikoina täällä myös :) Nyt valmistautumaan yöpuulle ja viikon vikaan työpäivään, se ois viikonloppu ovella taas, jesjes!

3.1.2015

Häähumua

Uusi vuosi alkaa heti mukavissa merkeissä, kun päästään tänään juhlistamaan ystävien häitä Turkuun. Enpäs ole ennen talvihäissä ollutkaan, mutta oikein piristävää ja kivaa vaihtelua päästä talvenkin keskellä häähumusta nauttimaan. Varsinaisen juhlan lisäksi pientä luksusta viikonloppuun tuo myös paikan päällä hotellissa yöpyminen.
Innostuin pienimuotoisesti taas vähän askartelemaankin tuunaamalla Tiimarista joskus ostamastani valmishääkorttipohjasta kortin hääparille. Koristelin korttipohjan paperikukilla, koristenauhalla ja hileliimalla sekä liimasin kultaista kartonkia kuvion taakse ja se oli siinä. Ihanan helppo toteuttaa ja mielestäni ihan kauniskin tuosta tuli!

Nyt pitääkin jo rientää kaunistautumaan ja kiertämään lämpörullia hiuksiin, jotta saisi vielä itsestäänkin salonkikelpoisen juhliin! Eikun rakkaudentäyteistä viikonloppua vaan sinnekin! ;)