26.9.2014

Perjantaifiiliksissä

Tänään mulla olikin aikas poikkeuksellinen perjantai-päivä, meinaan töistä vapaa sellainen! Päätin viettää iltapäivän pitkästä aikaa vaatekaupoilla humputellen. Muun muassa villakangastakki oli hakusessa ja ilokseni oikein mieluinen sellainen Stocmannilta Vilan valikoimista sitten löytyikin :)

 Monessa paikassa juurikin takit näyttivät olevan parhaillaan 20-25% alennuksessa eli jos tarvetta on, niin nyt kannattaakin kaupoille suunnata!

Nyt pitääkin sitten alkaa valmistautumaan illan vähintään yhtä kivaan ohjelmaan eli  Evan  ja Manun keikalle, jee!


Ihanaa viikonloppua kaikille täällä piipahtaneille!

18.9.2014

DIY: Kuparikuumetta

Jo viime syksynä tuli ostettua Kodin Terrasta purkillinen kuparin väristä spraymaalia. Yhden kynttilänjalan sillä suihkautin talvella, mutta siihen se inspiraatio sillä erää jäi. Nyt syksyn taas tullessa kuparikuume teki paluun ja ensimmäisenä väriä vaihtoivat hopeat julisteen kehykset ja kynäpurkki.
Tallinnan reissulta käsityöliikkeestä mukaan tarttui kuparinvärisiä helmiä ja ohutta joustolankaa, joista sai muutamassa minuutissa aikaiseksi kivan rannekorun.
Helppoa ja nopeeta; pieniä DIY-projekteja mun makuun :)

15.9.2014

Habitare 2014

Perjantaina tuli käytyä töiden jälkeen pikaisella parin tunnin visiitillä Habitaressa. 
Alla otoksia muutamista itseä miellyttäneistä jutuista messuilta.

Zzoolight eläinvalaisimet.
Max Mecklinin suunnittelema tarjoiluvaunu.
Yrttisäilytin.
Trash design osaston valaisimet.
Luona handmade polttopuusäilytin.
Borealis by Jaanus Orgisaar.
Kuitukuun viinipullokortit.
Porvoolaisen Sessak Interior Lighting valaisimet.
Muita mielenkiintoisia:


Monista yksittäisistä kivoista jutuista huolimatta kokonaisuutena messut olivat hieman pettymys. Messuilla pitäisi mielestäni vielä rohkeammin tuoda uusia juttuja näyttävästi esiin. Muun muassa huonekaluosastoille voisi luoda erilaisia, inspiroivia tiloja eikä niinkään asettaa sohvia vierekkäin riviin. Hetkittäin tuli tunne kuin huonekaluliikkeessä kiertelisi.
Joka tapauksessa olen iloinen näistä nyt bongaamistani uusista tuttavuuksista eli ei nyt ihan "tyhjin käsin" poiskaan tarvinnut lähteä!

Viikonloppu vierähtikin sitten mukavasti Tallinnassa miniloman merkeissä! Hyvää teki, vaikka pientä matkaväsymystä onkin vielä ilmoilla. Nyt siis valmistautumaan yöpuulle, mukavaa viikkoa!

10.9.2014

Design marketin herkkuja 2014

Design marketille piti suunnata tänä vuonna jo lauantaina, kun ainakin viime vuonna sunnuntaina osa myyntipisteistä ammotti jo tyhjyyttään.
Kieltämättä puolikuntoisena ihmistungoksessa pyöriminen ei ehkä ollut maailman paras ajatus, mutta pakkohan tuonne oli päästävä!
 Suurin ryysis lauantaina taisi olla Secto-valaisinten myyntipisteessä, jossa näitä kotimaisia, koivusta valmistettuja valaisimia taisi saada jopa puoleen hintaan.
Samoin Lundian Soihtu-pöytävalaisimia myytiin todella hyvällä alennuksella (100€ kipale), mutta jostain syystä nyt nämä molemmat huipputarjoukset jätin kuitenkin hyödyntämättä, vaikka ihan näyttäviä valaisimia ovatkin.

Entuudestaan tuttujen brändien sijaan mielenkiintoni kohdistui tapahtumassa enemmänkin itselle uusien tuttavuuksien bongailuun ja muutamia niitä löytyikin...
Olen jo pitkään kaivannut kotiin tyylikästä maailmankarttaa, johon voisi merkitä ne maailmankolkat, joissa on tullut pyörittyä. Bold Tuesdayn valikoimasta löytyi tähän tarkoitukseen hauska tuote, jonka sitten meille kotiutinkin. Musta karttajuliste, johon voi tarroja poistamalla erottaa näkyviin maat, joissa on käynyt. Ei voi kun todeta, että paljon olisi vielä nähtävää!
Hattulan Kaakelitehtaan pisteessä myytiin ihania kuusikulmaisia kaakeleita, joita 2 valkoista nappasin kotiin pöydälle koristeeksi ja pannunalusiksi.

Viime vuoden Design market suosikitkin miellyttivät edelleen...

Vaja Finlandin Sirkus-sarjan tuotteita ihastelin jo viime vuonna ja leikkuulaudan päädyin nyt ostamaan. Myös Formen mattoja tuli taas tovi hypisteltyä, mutta ale-tuotteilla ei ollut vaihto-/palautusoikeutta, niin en sitten uskaltautunut mattokaupoille kuitenkaan.

Tässä siis vain murto-osa tapahtuman herkuista ja sisustusjuttujen lisäksi tapahtumassa on myös paljon vaatealan pienyrittäjien tuotteita myynnissä eli siinäkin mielessä tapahtuman tarjonta on varsin runsas. Tämä tapahtuma voisi ehdottomasti olla useamminkin kuin vain kerran vuodessa :) 

5.9.2014

Ravintolasuositus Helsingissä: Passio - Keittiö ja Baari

Olen aivan unohtanut hehkuttaa heinäkuun lopun ravintolareissuamme huhtikuussa Helsinkiin avattuun Passioon.

 Alla Passion nettisivuilta suoraan poimittu kuvaus ravintolastaan:

Passio on intohimoa ja nautintoa ruoassa, oluessa ja viineissä – sekä ruoan ja juoman toisiaan tukevissa liitoissa. Tarjoamme kotimaisten pientuottajien antimia höystettynä maailman mausteilla, ilman turhaa kikkailua. Juomissa panostamme määrän sijaan käsityöläisyyteen ja laatuun – oluet meille toimittaa Savonlinnalainen Panimoravintola Huvila, Passion omilla repertuaareilla ja viineissä suosimme eurooppalaisia persoonallisia pientuottajia.

Valitsimme listalta kolmen ruokalajin yllätysmenun (45 € tuolloin), jonka neljän hengen seurueestamme muut ottivat sellaisenaan ja minä pyynnöstä ilman punaista lihaa. Iso plussa tästä menun muokkausmahdollisuudesta!

 Menuun kuului keittiön tervehdys, alkuruoka, pääruoka, välijälkiruoka (kyllä!) ja jälkiruoka. Nyt olen jo osan ruokalajeista harmittavasti ehtinyt unohtaakin eikä kuviakaan ole kuin pääruuasta ja jälkiruuasta, mutta rehellisesti voin sanoa, että kaikki näytti ja maistui todella hyvältä! Alkuruokaani sisältynyt kalamousse (muistaakseni siikaa) jäi erityisen maistuvana mieleen.
 Pääruuaksi itselläni oli myös kalaa (muistaakseni nieriää) juureksilla.
 Jälkkäriannoksessa oli jäätelöiden ohessa lakritsibruleeta ja kakkupaloja.

Ruuan lisäksi Passiossa erityisen hyvää oli palvelu. Todella ystävällistä, asiantuntevaa ja ruokaa ei tarvinnut juuri odotellakaan. Harvinaista herkkua suorastaan! Vaikka ruuan hinta saattaa joistain äkkiseltään tuntua korkealta, niin kyllä se toisaalta lähelle tuota äkkiä nousee ihan perusketjuravintolankin menussa (johon tätä ei nyt oikeasti voi tietenkään edes verrata). Ravintolaa onkin monessa yhteydessä nimenomaan kehuttu hinta-laatusuhteeltaan todella hyväksi ja itsekin oman kokemuksen perusteella allekirjoitan tämän ihan täysin. Erityisesti pitkän kaavan mukaan illastamiseen suosittelen paikkaa lämpimästi. Passio sijaitsee ihan Helsingin keskustassa, joten siinä mielessä tuonne on helppo ulkopaikkakuntalaisenkin suunnistaa. Ainut miinus ravintolalle tulee ehkä aavistuksen kolkosta sisustuksesta.

Lisää kokemuksia ravintolasta voi halutessaan lukaista mm. näistä linkeistä:

Herkullista viikonloppua!

4.9.2014

Syyskuun sisustus-tsembalot


Eilisen posti huonekaluliikkeiden syyskampanjalehtisineen sen kertoi; syyskuun sisustus-tsembalot ovat taas alkaneet! Tämän kesäihmisen pitkän syksyn pelastus. Jouluhömpötysten lisäksi ;)
 Myös kovasti odottamani syyskuun sisustustapahtumat Design market (6.-7.9) ja Habitare (10.-14.9) ovat jo ihan ovella, mutta nyt vaan äkkiseltään yllättänyt kuume meinaa vähän muuttaa suunnitelmia. Eilinen päivä on pötkötelty sängyn pohjalla ja sinnikkään kuumeen myötä vielä tämäkin päivä menee makoillessa. Onneksi harvemmin tulee sairasteltua, kun syysflunssaan on vuoden sairastelut yleensä sitten jääneetkin.
  Viime sunnuntaina tilasimme Gigantista pitkään harkinnassa olleen uuden television. Itselle tuo ei nyt ollut niin tärkeä ostos, mutta saapa hyvän syyn hommata uuden tv-tason, kun vanha on uuteen telkkariin yksinkertaisesti liian pieni :D
 Valkoista, selkeää linjaa jatketaan kodin huonekaluissa tämänkin mööbelin osalta ja todennäköinen vaihtoehto uudeksi tasoksi on ihan vaan Ikean Bestå-moduuleista koottu taso.
  Yhdistämällä kolme moduulia saa 180 cm levyisen tason, jonka pitäisi riittää tulevaan tarpeeseen. Tason ovet olohuoneen vitriinin ja keittiön pöydän tapaan korkeakiiltoiset. Joku moduuleja yhdistävä päällislevy voisi kyllä vielä olla tähän tarpeen. Pitääpä selvitellä onko sellaisia näihin saatavilla...

Toisaalta pyörittelin mielessäni myös hieman uniikimpaa ratkaisua...
 Joku tällaisissa tanskalaistyylisissä teak-tasoissakin miellyttää. Tämä voisi tuoda kivaa kontrastia muuten modernimman tyylin huonekaluihin. Tämä malli on kolme metriä, mutta tuotetta valmistavan indonesialaisen yrityksen nettisivujen mukaan koko voidaan kustomoida asiakkaan tarpeen mukaan. Yllätyin muuten näiden edullisista hinnoista, puolet pienemmän lähes vastaavan tason hinta oli alle 100 euroa, mutta toki postikulut olisivat varmaan vähintäänkin saman 100 euroa päälle...!
 
Sain juuri mieheltä ilmoituksen, että uusi TV:mme on tänään noudettavissa eli taidan nyt joka tapauksessa valjastaa hänet samalla reissulla hakemaan Ikeasta nuo Bestån moduulit... Eipä tiiä, ehkä joskus vielä tuollainen teak-versiokin meille rantautuu!

Aurinkoista päivänjatkoa!