31.3.2016

Mariannejuustokakku

Pääsiäinen vierähti mukavasti reissussa, mutta tänään saadaan vuorostaan meille yökyläilijöitä.


Kyläilijöille tarjoillaan uusimmasta Pirkasta löytynyttä reseptiä mukaillen loihdittua Mariannejuustokakkua.

Resepti

Tää ei kyllä voi olla huonoa :D


Ihanista kevätsäistä on saatu nauttia viime päivät. Kotona ollessa on kyllä luksusta, kun todella pääsee auringosta päiväsaikaan päivittäin nauttimaan. Grillailukausikin tuli jo kevätfiiliksissä maanantaina korkattua.

Ei muuta kuin aurinkoa loppuviikkoonkin!

24.3.2016

Hyvää pääsiäistä!



Posti lähetti pääsiäistä edeltävällä viikolla hauskan mainoskortin postissa. Mielestäni aika kiva tapa mainostaa ja informoida pääsiäisen postin lähettämisestä. Itsellä jäi tänä vuonna pääsiäiskortit tekemättä, mutta ruohon sentään laitoin kasvamaan ja kasvoihan se!

Me lähdetään kohtapuolin ajelemaan pääsiäisen viettoon Satakuntaan, oikein mukavia pyhiä kaikille!

16.3.2016

Kurkistus tulevaan pienen tytön huoneeseen

Pienen tyttösemme huoneen sisustaminen ei ole varsinaisesti vielä alkanut, mutta jonkin verran tytön juttuja siellä jo on esillä. Tähän asti huone on toiminut omana askarteluhuoneenani ja myös jatkossa sekin funktio huoneella saisi mielellään säilyä. Niin kauan kuin tila vaan antaa myöden!
 Huone ei ole mikään tilaihme. Sisään tullessa vasemmalla on kapea kirjahylly ja työpöytä. Ikkunapäädyssä on pieni pyörällinen lipasto ja nurkassa iso tekokasvi.Toisella sivulla on vaatelipasto ja peili ja oven vieressä päätyseinässä ovat kiinteät kaapit.
Tämä laajempi kuva huoneesta vähän hävettää, kun on niin keskeneräistä, mutta laitetaan nyt niin hahmottaa tilan paremmin. Isompi lipasto siirrettiin meidän makuuhuoneesta tänne, kun tytön pinnasänky siirtyi sinne. Jossain vaiheessa ne saavat sitten taas vaihtaa paikkaansa ja siinä vaiheessa tuo puu ainakin tuosta joutaa uuteen kotiin, kun ei sille enää oikein tilaa taida täältä löytyä. Pinnasänky voitaisiin sitten laittaa tuonne päätyseinälle ja lintutaulu sen yläpuolelle seinään. Pehmonalleille haluaisin jonkun kivan pienen hyllykön sivuseinälle, johon myös pyörällinen lipasto siirtyy. Seinään haaveilen myös hempeästä tapetista, esim. vaaleanpunainen harlekiinikuvioinen voisi olla kiva. Mattoa ja lamppua ei tarvitsisi vaihtaa, mutta uusi verho varmaan tulee myös hommattua.
Työ/askartelupiste säilyisi vasemmalla seinällä toistaiseksi kutakuinkin entisellään.

Jahka tuo tyttönen tuosta vielä vähän kasvaa, niin pikkuhiljaa tuumasta toimeen täälläkin! Ja jos joku jäi ihmettelemään, että eikö tytöllä ole leluja lainkaan, niin joo on; olohuoneessa meinaan! Toki pitää myöhemmin miettiä omat säilytystilat niille tännekin, mutta vielä toistaiseksi meillä leikitään vain olohuoneessa ;)

Kivaa viikonjatkoa!

14.3.2016

Keväinen kattaus

Saimme viikonloppuna kyläilijöitä ruokapöytään ja sen myötä teki mieli virittää hieman pääsiäisen tunnelmaa kattaukseen. Ruoka oli vähemmän kuvauksellista (pizzaa), joten siksi kuvissa vain pääsiäismunat esillä ;)
Narsissejakin päätyi jo kuistille ja yksi ruukku olohuoneeseenkin. Ei näyttäisi kovin hyvin sisätiloissa viihtyvän tuo kukka eli taitaa tämä yksikin ruukku päätyä vielä kuistille toisten seuraksi. Kerrankin olen ajoissa pääsiäisruohonkin kanssa; ohranjyvät sujahti eilen multiin! Ollaan taas pääsiäinen perinteiseen tapaan reissussa, niin ehtii sitten ennen sitä (toivottavasti) jo kasvaa.

Mukavaa viikkoa!

8.3.2016

Hyvää naistenpäivää!



Tänään on oikein hyvä päivä pienelle herkkuhetkelle.

Herkkukakut Stockmannin herkusta.
Ihanaa iltaa!

7.3.2016

Punainen kanacurry

Laitetaas pitkästä aikaa pientä reseptinkin tynkää tänne. Jos tätä nyt edes reseptiksi voi kutsua, kun melkein valmisruuasta on kyse :D Kiitos kaupan valmiiden maustetahnojen thaimaalaisia curryruokia on todella helppoa ja nopeaa valmistaa myös kotona. Tällä kertaa oikaisin todella reilusti jättämällä kalakastikkeet, kaffirlimenlehdet ym. hienoudet kokonaan pois ja siitä huolimatta hyvää tuli! 

Helppo kanacurry kahdelle

1/2 prk Spice up punaista thai currytahnaa
300 g broilerisuikaleita
2 dl kookoskermaa
n. 1/2 ruukku tuoretta korianteria


Lisukkeeksi green harissa mausteseoksella maustettua täysjyväcouscousia.
Tämä jos mikä on todellista "vartissa valmista" pikaruokaa ;) Jonkin verran potkua tässä oli, mutta tulisuutta saa helposti säädeltyä haluamakseen currytahnan määrää vähentämällä/ lisäämällä.
Kokeilin ensimmäistä kertaa kookoskermaa kookosmaidon sijaan ja pidin sen pehmeästä koostumuksesta paljon! Kahden desin pakkauskokokin on näin kahdelle kokatessa juuri sopiva.

Maukasta viikkoa!

4.3.2016

Ajanhallinnasta

Olen elänyt sellaisessa harhakuvitelmassa, että vauvan kanssa kotona ollessa olisi yllin kyllin aikaa touhuta kaikenlaisia omiakin juttuja. Aikaa on, mutta ei niin paljon mitä etukäteen kuvittelin ja yleensä sen saa pienissä, ennalta ennustamattomissa lapsen torkkupätkissä. Tulee tilanteita, joissa on punnittava tarkkaan mihin nuo arvokkaat ajanpätkät käyttää ja usein ihan peruskotiaskareisiin kuten ruuanlaittoon, paikkojen järjestelyyn, tiskien ja pyykkien laittamiseenhan se vaunulenkkeilyn lisäksi menee. Lähinnä muiden blogien lueskelu on näiden jälkeen sitä varsinaista omaa luksusaikaa.

 Jaksan siis ihmetellä bloggareita, joilla lapsia voi olla kotona useampikin ja siitä huolimatta blogi päivittyy päivittäin ja vielä upeilla kodin sisustuskuvilla varustettuna. Näissä kodeissa  sisustusrintamalla myös tapahtuu nopeasti; seinät vaihtavat väriä ja kalusteet paikkaansa tuosta vaan! Ehkä se on sitä multitaskingia, jota tässä vasta tuoreen äidin roolissa harjoitellaan! ;)

Muutenkin tuppaan luonteeltani olemaan aikalainen jahkailija. To do -listojen tekemisessä olen hyvä, mutta asioiden toteutus voisi olla nopeampaakin. Listat ovat joka tapauksessa osoittautuneet aika hyväksi tavaksi saada edes jotain aikaiseksi ja ehkä niitä voisin vielä enemmänkin jatkossa hyödyntää. Toisaalta asioiden vieminen alusta loppuun on yksi haasteeni. Pitäisi malttaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja siten saisi edes jotain valmiiksi sen sijaan, että on tuhat juttua levällään!

Sampo Sammalliston Viisas pääsee vähemmällä -kirjasta joskus koitin iskostaa oppeja tehokkaasta ajankäytöstä. Luin kirjaa tuolloin lähinnä työelämän ajanhallintaa ajatellen, mutta nyt kirjan oppeja voisi palautella mieleen ihan tänne kotielämäänkin. Sampo on varsinainen ajankäytön mestari ja suosittelen tutustumaan kirjaan, jos näihin asioihin apuja kaipailee.

Arvokkaat 20 minuuttia käytin nyt tähän pohdiskeluun ja vauva heräsikin jo päiväunilta eli kuvat jää nyt uupumaan tästä tekstistä :D

Palaillaan taas paremmalla ajalla ja kivaa päivää!


1.3.2016

Haaveilua

Joskus on kiva heittäytyä haaveilemaan. Tällä kertaa haaveilun kohteena vaatimattomasti omakotitalo! Eksyin eräänä päivänä tutkailemaan asuntomyynti-ilmoituksia Oikotielle ja huomasin tykästyväni kahteen Jukka-talon kohteeseen.
B116-14

Periaatteessa olen isojen, modernien valkoisten kivitalojen ystävä, mutta tällä hetkellä olen sen verran kyllästynyt kahden kerroksen välillä ramppaamiseen, että kiinnostus kohdistuu enemmän yhden tason talomalleihin.
Jukkatalon talomalli B116-14 vaikuttaa hyvinkin kompaktilta omakotitalolta. Huoneistopinta-ala on kohtuullinen 117 m2. Nykyisessä asunnossamme pidän siitä, että olohuone ja ruokailutila on yhtä avaraa tilaa ja se miellyttää myös tässä talomallissa. Miinusta tulee pieneltä vaikuttavasta olohuoneesta.
C135-10B_js
Kuva täältä

Myös malli C135-10 vaikuttaa kivalta, vaikka olohuone ja keittiö ovatkin tässä erillään. Tässä huoneistopinta-alaa on 134,5 m2. Miinusta tulee pieneltä vaikuttavasta kylpyhuoneesta.
C135-10B_ak
Löytyipä täältä kivitalomallikin...
135-13
Huoneistoala on tässä 135-13 mallissa 135 m2. Kylppärissä on erikiva tuo 2 suihkua ja se, että isoimmasta makuuhuoneesta pääsee suoraan kylppäriin. Olohuone vaikuttaa kuitenkin hieman haasteellisen malliselta enkä ehkä tuosta keittiöstäkään tässä niin innostu.
paddedimage724503-Talopaketti135-13alakerta1.jpg
Eniten näistä ehkä säväytti tuo keskimmäinen talo. Olohuone vaikutti riittävän isolta, jotta sinne mahtuisi myös haaveilemani piano. Ainoastaan kylpyhuoneen haluaisin vähän isompana; kaksi suihkua ja ehkä jopa poreamme ois jees!

Hieman ehkä sekavia pähkäilyjä, mutta se sallittakoon! Mitään konkreettisia suunnitelmia talopaketin hommaamisestahan meillä ei ole, mutta never say never ;) Haaveillahan sitä aina voi.

Aurinkoista viikkoa!