17.10.2016

Loma Kreetan Plataniaksessa

Viikon loma auringossa on nyt takanapäin ja hieman kaiholla sen lämmön sinne jätti taakseen. Olimme tosiaan sään suhteen melko onnekkaita, koska lämpötilat pyörivät joka päivä 25-30 asteessa. Lokakuun keskilämpötilat ovat normaalisti käsittääkseni vain hieman yli 20 astetta. 
Majapaikkamme sijaitsi Kreetan Plataniaksessa, Plaza di Porto hotellissa, joka on osa isompaa Porto Platanias Beach Resort and Spa kokonaisuutta. Viiden tähden hotelliksi luokitellussa hotellissa parasta olivat allas-alueet (yhteensä viisi allasta), siisteys ja sijainti aivan meren rannalla sekä Plataniaksen palveluiden läheisyydessä. Huoneemme terassilta oli suora näkymä hotellin isoimmalle altaalle.
Huoneistomme oli yksiö, joka oli varustettu pienellä keittiöllä, jossa sai hyvin lämmitettyä vauvan ruuat ja valmistettua aamupalat, joita emme siis olleet erikseen hotellilta tilanneet. Suurin miinus ja ehkä ainoa miinus hotellissa oli huoneen todella huono äänieristys, mikä erityisesti vauvaa nukuttaessa hieman harmitti, mutta ei onneksi muuten ollut suuresti haitaksi.
Huoneemme ei mielestäni ollut aivan viiden tähden tasoa, mutta ihan siisti ja toimiva kylläkin. Huonoista äänieristyksistä huolimatta olisin valmis tänne menemään uudelleen, kiitos sijainnin ja allasalueiden.
Yleisesti Kreetan Platanias on todellinen turistikylä, jossa on suhteellisen paljon ravintoloita ja kauppoja pienellä alueella. Tämä teki kohteen helpoksi erityisesti vauvan kanssa matkustaessa. Vauvan ruuat ja korvikkeet vein mukanani paikan päälle, mikä oli hyvä ratkaisu, koska niiden valikoima oli hyvin rajallinen ainakin kaupoissa, joissa itse kävimme.
Plataniaksessa kiertelyn lisäksi kävimme noin 12 km päässä sijaitsevassa Haniassa, joka on Kreetan toiseksi suurin kaupunki. Siellä kävimme vanhassa kaupungissa, kauppahallissa ja satama-alueella.
 Mausteita, hunajaa, oliiviöljyä, ouzoa, baklavaleivoksia ja paljon muuta kotiin viemistä löytyi kauppahallista. Samoja juttuja löytyi myös Plataniaksesta, mutta onhan kauppahallissa aina oma tunnelmansa :)
Yhtenä päivänä vuokrasimme auton ja ajoimme saaren eteläisempään osaan katsastamaan kauniin Elafonissin rannan. Merivesi oli ihanan kirkasta ja puhdasta niin täällä kuin Plataniaksenkin rannalla.
Samalla reissulla ajoimme myös Paleochraan, joka oli viehättävä sekoitus lomakylää ja paikallista elämää.
Autoretkellä ainut miinus oli reittien todella kiemurainen vuoristotie, joka loppuvaiheessa oli hieman liikaa vauvallemme ja oksennushan siitä tuli :( No onneksi sen suurempaa draamaa ei koettu matkalla! Tosin itse sairastuin flunssaan, mutta onneksi en ihan sänkypotilaaksi päätynyt enkä muita tartuttanut.
Aika paljon tuli reissussa maisteltua paikallisia ruokia, joista omia suosikkejani olivat kanavartaat ja pikaruoka kanagyros (kebabtyyppisesti pitaleivän sisällä kanaa ja ranskalaisia). Saganakijuusto ja paikalliset makkarat olivat myös hyviä, samoin moussaka ja tsatziki totta kai. Enpä mitään pahaa tainnut maistaakaan :D Pääruuat eivät monesti sisältäneet salaattia, joten sen otimme usein yhteisenä lisäksi. Erikoista oli, että ruokiin kuului monesti jälkiruoka kaupan päälle, joko pieni jäätelö tai vähintään rakiviinasnapsit!
Suosittelen Kreetan Plataniasta kaikille helppoa matkakohdetta, lämpöä, hyvää ruokaa ja sopivasti aktiviteetteja kaipaaville. Lentomatka on kohtuullinen 4 tuntia, joka sujui vauvankin kanssa yli odotusten ja nopeasti. Hintataso ei ole kovin paljon Suomea edullisempi mikä on ehkä ainut miinus kohteessa. Ja toki jos muita turisteja kaihtaa ja kaipaa matkaltaan paljon kulttuurinähtävyyksiä, niin sitten tämä ei ole oikea matkakohde. Erityisesti lapsille aktiviteetteja tuntui kohteessa riittävän. Itseä olisi houkuttanut erityisesti snorklausretki, joka nyt jäi seuraavaan kertaan, koska uskon, että tänne palaamme vielä uudelleenkin!

3.10.2016

Olohuoneen uusi matto

Olohuoneeseemme on vihdoin hankittu jo pitkään toivelistalla ollut matto!
Alun perin mielessäni oli hankkia tilaan mustavalkoinen villamatto, mutta matkan varrella se vaihtui harmaaseen, lyhytnukkaiseen polypropeenimattoon. Lattialla touhuavan pienokaisen ja omien jalkojen alla pehmeä polypropeeni tuntui yksinkertaisesti miellyttävämmältä kuin karhea villa. Yksivärinen matto on toisaalta ajaton valinta, joten siihen ei ehkä kyllästykään niin nopeasti.
Sopivan kokoista mattoa ei löytynyt valmismatoista, joten päädyimme hommaamaan maton haluamillamme mitoilla mittatilauksena. Suurikokoiseksi mittatilausmatoksi matto oli hyvinkin kohtuuhintainen Askon -40% -alennuspäivien ansiosta. Kyseessä on siis Askon Spirit -matto.
 Maton kokoa tuli arvottua jokunen tovi. Lopulta päädyin siihen, että sen tulee olla tv-tason levyinen ja pituudeltaan ulottua koko tilan mittaiseksi. Muuten se jäisi ainakin omaan silmääni mitoiltaan häiritsevän vajaaksi. Matto on nyt siis kooltaan hulppeat 240 x 280 cm eli ihan joka viikko sitä ei kyllä lähdetä tamppaamaan :D
Vaikka tuota maton suurta kokoa hieman epäröinkin, niin lopulta olen todella tyytyväinen valintaan! Mielestäni maton mittasuhteet ovat nyt kohdillaan ja vauvankin on mukava touhuilla ja tehdä seisomaharjoituksia pehmeällä matolla.
Olohuoneeseen on tuotu nyt myös ripaus vaaleanpunaista maljakon ja sohvatyynyjen muodossa. Mielestäni tuo väri sopii hyvin harmaan kaveriksi ja tuo kivan väripilkun olohuoneen muuten neutraaliin värimaailmaan. Lisääkin tätä väriä kaipaisin tilaan, ehkä verhot vielä vaihtoon? Uutta valaisintakin olen tänne haikaillut jo pitkään, mutta vielä ei sopivaa ole tullut vastaan. Ehkäpä jo ensi vuonna! :D

2.10.2016

Syksyyn hurahtanut

Ei tässä nyt voi kuin ihmetellä ja hehkuttaa tätä syksyä! Aurinko se vaan on jaksanut sitkeästi meitä helliä. Vuosi vuodelta syksystä on tullut yksi lempivuodenaikani. Kevään ja kesän lisäksi :D Talvesta en niinkään välitä, vaikka aurinkoiset pakkaspäivät toisaalta hienoja ovat nekin.
Täällä suunnitellaan jo kovasti ensi viikon lopulla starttaavaa lomaa Kreetan lämpöön. Mitä kaikkea sitä tarvitseekaan vauvalle pakata mukaan? Vaikka ja mitä! Paikan päältäkin varmasti löytyy vauvalle sopivia ruokia ja vaippoja, mutta taidetaan vetää varman päälle ja viedä kutakuinkin kaikki viikon tykötarpeet mukanamme täältä sinne.
Lomasuunnitelmien lomassa on ehditty vähän ulkoilemaankin. Eilen innostuin keräilemään metsälenkin varrelta syksyn kauneutta hieman kodin sisätiloihinkin. Jos vaikka talvella tulisi askarreltua lisää kransseja tms.
Tänään tuli vielä yksi pihlanjanmarjakranssikin tehtyä. Koukuttavaa puuhaa! Kolmen kranssin jälkeen opin, että varpuja ja marjoja kannattaa lisätä mahdollisimman pienissä erissä rautalankaa säästelemättä. Siten saa kranssipohjan paremmin piiloon ja kranssista napakamman.
Mutta nyt vielä hetkeksi ulos nauttimaan tuosta upeasta säästä!

24.9.2016

Syystervehdys

Heippa hei pitkästä aikaa!

Arki pienen tyttösen kanssa on imaissut sen verran mukanaan, että aika ja erityisesti kesä on mennyt ihan siivillä! Kesällä tuli otettua rennosti; kotoillen, kotimaassa matkaillen ja mökkeillen. Asuntomessuillakin käytiin.
Kesä olisi voinut mennä hitaamminkin, mutta onneksi syksykin on ollut tänä vuonna tosi upea. Erityisen kivaa tässä syksyssä ovat uudet harrastukset ja muutaman viikon päässä häämöttävä syysloma Kreetan lämpöön!
 Uusista harrastuksista mainittakoon syyskuussa alkanut sisustuksen peruskurssi. Sen myötä on tullut taas hieman uutta intoa omankin kodin sisustamiseen ja varmaan ainakin kurssin harjoitustyötä tulee täällä vielä läpikäytyä.
Kuvissa eilen askartelemani syyskranssit. Tarvikkeista puolukanvarvut löytyivät vanhempien mökin pihasta, pihlajanmarjat omasta pihasta ja kranssipohjat ja rautalankaa ostin Kodin Terrasta. Hintaa yhdelle kranssille tuli siten n. 3 euroa. Ihan tyytyväinen olen näin ensikertalaisena tuotoksiin. Luonnosta löytyisi toki paljon muutakin materiaalia kransseihin, mutta näistä oli hyvä aloittaa. Inspiraatio ja tarkemmat ohjeet löytyi täältä.

Mukavaa viikonloppua!

27.6.2016

Pieni muistaminen mummulle

Tyttösemme mummun eli mieheni äidin syntymäpäivää vietettiin nyt kesäkuussa ja sormet syyhysivät pientä DIY-projektia mummun muistamiseksi. Pinterestistä joskus bongasin lasipurkkeihin toteutettuja "spa-lahjoja" ja siitähän se idea sitten lähti "mummun hemmotteluhetkeen" :)
Kovin isoja juttuja purkkiin ei mahtunut eli purkki olisi voinut olla isompikin! Toisaalta oli hauska pohtia mitä kaikkea siihen saisi mahtumaan :D

Mummun hemmotteluhetki:

- kasvonaamio
- käsivoide
- käsien kuorintavoide
- kynsiviiloja
- jalkakylpysuola
- suihkusaippua
- tuoksutuikkukynttilöitä
- suklaata
- pikkuruinen likööripullo

Kovasti sormet syyhyävät muitakin DIY-juttuja. Etenkin decoupage-tekniikalla tekisi nyt mieli koristella monenmoista ja betonipastaa kokeilla mm. kukkaruukkujen päällystämiseen. Kovasti kehuttuja kalkkimaalejakin kiinnostaisi kokeilla esim. parvekkeen kulahtaneiden tuolien maalaamiseen... Jospa aloittaisi siitä, että mistä tuota betonipastaa ja kalkkiväriä löytäisi ;)

23.6.2016

Sataa sataa ropisee ja kurkussa rohisee...

Jep, ei kovin hyvät lähtökohdat juhannuksen vietolle! Flunssassa koko pesue ja mökille oli huomenna tarkoitus suunnata. Voi rähmä. No eipä auta kuin levätä ja toivoa, että lunssa olisi nopeasti ohimenevää sorttia.

Onneksi sentään viime viikolla vietettyyn lomaviikkoon mahtui paljon kaikkea mukavaa tämänkin viikon edestä. Helsinkipäivän konserteissa fiilistelyä, Lintsillä hurjastelua, mökillä rentoutumista, uusia ravintolakokemuksia ja perheen ja ystävien näkemistä...

Ihana kesäilta mökkimaisemissa, eipä paremmasta Suomen suvessa tietoa.

Toivotaan, että juhannukseenkin riittäisi aurinkoa, vaikka se sitten meillä menisikin sängynpohjalla.

Hyvää juhannusta kaikille!

7.6.2016

Sokerilakkoilijan makeat

Kirjoittelin viime viikolla sokeririippuvuudesta ja nyt päällä olevasta sokerilakosta. Valitettavasti makeanhimolta ei voi ainakaan tämä nainen täysin välttyä (vaikka kuinka haluaisi), joten hätäkeinot on pitänyt pahimpiin makean hampaan kolotuksiin keksiä.  Alla muutama hyväksi havaittu suosikki hätätilanteiden varalle.

1. Barebar appelsiini-raakakaakaopatukka
Orange&Choco WEB
BareBar on täysin lisäaineeton, gluteeniton ja laktoositon raakapatukka. BareBarit valmistetaan luonnon parhaista raaka-aineista; mehevistä taateleista, marjoista, hedelmistä ja siemenistä.
Ainesosat: Taateli, cashewpähkinä, appelsiini 8%, raakakaakao 7%, kaakaovoi, agavenektari, appelsiiniöljy, vanilja, sitruunamelissauute. Kuva ja info täältä.

BareBar-patukoita löytyy useampaa makua enkä ole vasta kuin muutamaa maistanut, mutta tähän kyseiseen tykästyin heti! Cittareista ja Ruohonjuuresta ainakin löytyy näitä.

2. Galia-meloni



Kaikki melonit ja toki monet muutkin hedelmät (mm. persimon ja bansku tietty) on hyviä, mutta tämä on oma ehdoton suosikkihedelmä nimenomaan makeanhimon taltuttamiseen! Ihanan makeaa herkkua! Kuva täältä.

3. (Raaka)suklaa-avokado-mousse
Olen vielä ihan alkutaipaleella superfoodien hyödyntämisessä leipomisessa ja smoothieissa, mutta tästä on ainakin helppo aloittaa! Sekoitetaan blenderissä 1 banaani, 1 avokado, 1 rkl hunajaa ja 3 rkl (raaka)kaakaojauhetta ja mousse on valmis. Yllättävän täyteläinen ja terveellinen makea herkku tämäkin. Kuva täältä.

4. Rusinat

Hirmu omaperäistä, mutta toimii pahimmassa hädässä! :D

5. Mansikka-banaani-rahkajäätelö

Tämä ei itse asiassa ole edes kovin makea herkku, mutta toimii ainakin pahimpaan jäätelönhimoon. Soseutetaan vain tuoreita mansikoita ja banaania rahkan sekaan ja laitetaan seos jäätelömuotteihin pakkaseen. Toimisi varmaan hyvin ilman rahkaakin mehujäänä.

Muutamia terveellisiä leivonnaisiakin on tullut kokeiltua, mutta mitään jymyherkkua en vielä ole saanut aikaiseksi. Kiinnostus aiheeseen on kova ja muutama varteenotettava resepti odottaa kovasti toteuttamistaan eli lisää aiheesta pian luvassa!

3.6.2016

Parvekkeen päivitys minibudjetilla

Kodissamme on sekä terassi että parveke; terassille aurinko paistaa aamusta pitkälle iltapäivään ja parvekkeelle illalla. Parveke on ollut meillä huomattavasti vähemmällä käytöllä, lähinnä se on toimittanut tuulettamisen ja saunomisen vilvoittelupaikan virkaa. Pitkälti siitä syystä sen sisustamiseenkaan ei ole tullut aiemmin juurikaan panostettua.  Terassin ollessa päiväsaikaan melko paahteinen paikka, ajattelin että nyt vauvan kanssa voisi lämpimimpinä päivinä viettää mieluummin aikaa parvekkeella ja siksi kaipasin sinne nyt pientä piristystä.

Ennen:
Halusin toteuttaa parvekkeen päivityksen minibudjetilla ja olemassa olevilla huonekaluilla ja sisustustavaroilla. Ainoat hankinnat tänne olivatkin lopulta kesäkukat, joten tämä parvekkeen päivitys toteutui noin 25 euron budjetilla! 

Jälkeen:
Vaikka muuten olen pelkistetymmän sisustuksen ystävä, niin parvekkeelle sopii mielestäni vähän romanttisempi ja mummolamaisempikin tyyli. Ensin kaavailinkin ostavani oikein värikkäitä kukkia, mutta ikään kuin vahingossa ja ehkä vähän tottumuksesta päädyinkin valkoisiin. Istuinpehmusteet haluaisin vielä päivittää raikkaampiin; sinivalkoinen kukkakuosi on jostain syystä pinttynyt päähäni eli sellaiset kun vielä jostain bongaisi :D
Kukat tuo kyllä niin paljon kodikkuutta tilaan kuin tilaan! Tuusulan kukkatalosta hain kukat ja on muuten ihan huikee paikka! Älyttömästi valikoimaa ja jokaisen kukan kohdalla kerrottu mihin oloihin mikäkin sopii. Todella tärkeä juttu ainakin tällaiselle vähemmän viherpeukalolle :D

Nyt taidan kuitenkin suunnata tästä vielä lopuksi vauvan päikkäriajaksi tuonne meidän paahteiselle terassille, kun kerran viimeistä hellepäivää hetkeen viedään! 

Mukavaa viikonloppua!

2.6.2016

Sokeririippuvuudesta

Tällä viikolla Armanin Pohjantähden alla ohjelmassa keskusteltiin terveellisestä ruuasta. Aina yhtä mielenkiintoinen ja moniulotteinen aihe. Sokerista tuntuivat kaikki ohjelman haastateltavat olevan samaa mieltä, että suurin osa ihmisistä saa sitä ehdottomasti ravinnosta liikaa. Kakkostyypin diabetesta povattiin jopa 40 prosentille suomalaisista vuoteen 2025 mennessä.

Aihe kolahti siinäkin mielessä, että juuri nyt viimeisen parin viikon aikana olen itsekin pyristellyt eroon todella pahasta sokerikoukusta. Koukuttuminen alkoi raskauteni aikana ja paheni entisestään nyt äitiyslomani aikana. Jotain makeaa oli saatava päivittäin! En yhtään ihmettele, että Armanin ohjelmassakin sokerin aiheuttamaa riippuvuutta verrattiin jopa kokaiiniriippuvuuteen. Muutama viikko sitten tuli stoppi. Halusin tästä riippuvuudesta eroon. Edessä oli sokerilakko.

Ajattelin, että yksikin päivä on jo saavutus. Kun viikko tuli täyteen, se oli jo jättimenestys! Nälkä kasvoi syödessä ja nyt tavoitteena on olla kuukausi ilman makeita herkkuja. Yli puolen välin jo ollaan :) Tarkoituksena on siis ollut välttää kaikkia sokerilla kuorrutettuja elintarvikkeita kuten leivonnaisia, karkkeja ja jätskejä, ei niinkään luonnollisia sokerinlähteitä kuten hedelmiä. Kun päätöksen teki, on siinä pysyminen ollut yllättävän helppoa! Toki tämä ei ole mikään loppuelämän ratkaisu ja pidemmän tähtäimen realistisena tavoitteena on, että jatkossa herkuttelut rajoittuisivat viikonloppuihin.

Monesti erilaiset dieetit kaatunevat siihen, että yritetään kerralla heittää koko ruokavalio uusiksi. Tällainen pienempi muutos ruokavalioon on huomattavasti helpompi toteuttaa. Samalla tulee huomaamatta kevennettyä muutakin syömistä ilman koko ruokavaliota koskevia ehdottomia kieltolistoja. Kesä on kyllä siinäkin mielessä hyvää keventämisen aikaa, kun kasvikset ja marjat ovat parhaimmillaan. Omassa pihassa voi kasvattaa yrttejä ja grillissä kasvisten valmistaminen on helppoa. Yhtenä tavoitteenani olisikin jatkossa monipuolistaa ja lisätä entisestään kasvisten käyttöä ruuanlaitossa. Tänään päästään hyvin alkuun, kun ruokalistalla on kasvispitaleipiä, joiden väliin grillataan munakoisoa, paprikaa ja kesäkurpitsaa!

Kasvispitat

Kevyttä kesää!

26.5.2016

Synttärikortti kolmevuotiaalle

Miten nää kuukaudet vieriikin ihan kauheaa vauhtia eteenpäin, kohta on jo kesäkuu!
Vähiin tahtoo jäädä tänne juttujen kirjaaminen, mutta koitetaan nyt sentään edes joskus jotakin.

Yksi mukava tapahtuma toukokuussa oli kummipoikamme kolmevuotissynttärit.
Päivänsankarin korttiin päätyi tällä kertaa jumbotikkari.

Idea korttiin on bongattu täältä.

Tulevana viikonloppuna juhlitaan vuorostaan enoni tasakymppisynttäreitä. Juhlien lisäksi ohjelmassa on myös mökkeilyä. Eipä malttaisi oottaa, että pääsee taas pulahtamaan järveen! Talviturkkihan tuli jo äitienpäiväviikonloppuna sinne heitettyä :D

17.5.2016

Vihdoinkin!

Jo alkuvuonna asetin yhdeksi tämän vuoden "sisustustavoitteeksi" makuuhuoneemme pienimuotoisen uudistamisen. Eniten huoneessa häiritsi sinne sopimattomat verhot, jotka jo tähän kotiin muutettuamme viritin paikoilleen sillä asenteella, että kunhan nyt jotkut väliaikaisesti... Ja kuinkas kävikään; tilapäisratkaisu venähti kolmevuotiseksi! :D
 Tässä kuvassa siis vielä vanhat verhot, jotka eivät vaan sitten mitenkään sovi yhteen tuon kuviollisen tapetin kanssa. Hieman nuupahtanut viherkasvi näyttää myös osaltaan kuvaavan lähtötilanteen ankeutta :D

Mutta tosiaan, halusin tilaan ehdottomasti pimennysverhot, jollaisia en sitten meinannut millään löytää sopivia. Stockmannin Hullut Päivät lopulta pelastivat tilanteen. Sieltä nimittäin bongasin Vallilan pimennysverhot, jotka olivat ominaisuuksiltaan täydelliset! Valkoiset, 250 cm pitkät ja nipsuilla kiinnitettävät!
Verhot näyttävät ihan harmailta näissä kuvissa. Ja ehkä vähän livenäkin, mutta ei se toisaalta haittaa. Pääasia, että niiden sävy on nyt joka tapauksessa paremmin tilaan sopiva, vaalea ja ilman tapetin kanssa riitelevää kuosia.
Kattovalaisin ja tauluhylly yövaloineen ja tauluineen ovat verhojen lisäksi uutta huoneessa.
Tapetti sai nyt vielä jäädä, vaikka senkin olisin periaatteessa valmis korvaamaan yksivärisellä maalilla. Tämän hetken fiilis on, että mitä pelkistetympi, sitä parempi! Nuo yövalotkin tuosta jo kerran poistin, kun ovat siinä rajoilla ovatko silmiini liian levottomat härpäkkeet (!!), mutta miehen mukaan ovat ihan hyvät, niin jätettiin nyt toistaiseksi vielä nekin.
Valkoiset pellavalakanat olivat vielä yksi uusi ja pidempään haaveiltu hankinta huoneeseen. Ihanat ovat. Tosin pakko myöntää, että odotin, että ne olisivat ehkä aavistuksen pehmeämmät. Käsittääkseni kuitenkin pesun myötä vain paranevat eli ehkä siitä sitten vielä hieman pehmenevätkin. Kodin ykkösestä Annon mallistoa ovat.

Toistaiseksi pieni makuuhuoneen uudistusprojekti on nyt siis valmis. Seuraava kipeästi sisustuskäsittelyä kaipaava kohde kotonamme on parveke. Pää surraa ideoita, joten palailen aiheeseen todennäköisesti piakkoin!