18.8.2014

Olohuoneen mattopohdintoja

Olen jo jonkin aikaa haaveillut uusista matoista olohuoneeseemme. 
Nykyisissä matoissa on muutamakin häiritsevä tekijä. Ensinnäkin ne ovat kooltaan liian pieniä olohuoneeseemme ja toiseksi ihan eri paria keskenään.  Toinen matoista on nukkamatto, joka tuntuu imevän sisuksiinsa kaiken mahdollisen ympäristöstään. Muutenkin nukkamatto on hieman turhan tunkkainen ja raskas nykyiseen paikkaansa. Toinen olohuoneemme matoista on materiaaliltaan polypropyleenimatto, jonka helppohoitoisuuteen ja selkeän virtaviivaiseen ulkomuotoon olen puolestaan melkoisesti tykästynyt! Mahdollisesti sen voisin olohuoneessa vielä toistaiseksi säilyttääkin, vaikka kooltaan se voisi tosiaan olla isompikin. Matto on Askosta, josta bongasin myös nyt muutamia varteenotettavia vaihtoehtoja olohuoneen mattotilanteen päivittämiseen.

1. Kioto-matto. 160*230 cm, 299eur. 
Yksinkertaisen tyylikäs, mutta hieman turhan hintava.

 2. Athene-matto. 160*230 cm, 119 eur.
Selkeä malli miellyttää, mutta väri saattaa olla aavistuksen liian tumma.


 3. Agadir-matto. 160*230 cm, 89 eur.
Tämä matto voisi tuoda hieman särmää sisustukseen, mutta vaarana on myös nopea kuosiin kyllästyminen.


Suosikkini näistä on kuvien perusteella Kioto, mutta pitääpi mennä katsastamaan ehdokkaat seuraavaksi paikan päälle liikkeeseen...
Ja samalla pitää peukkuja pystyssä, että pian postiluukkuun tupsahtaisi ale-kupongilla varustettu Askon mainoslehtinen ;)

17.8.2014

Blogi 1 v.

Tänään on kulunut tasan vuosi blogini ensimmäisestä kirjoituksesta. Vuoteen on mahtunut lähes 100 postausta, joista luetuin on ollut, hieman jopa yllättäen, postaus bataatti-porkkanakeitosta. Itse olen tykännyt ehkä eniten matkapostauksistani; niitä on ollut erityisen kiva kirjoittaa ja toisaalta niihin on ollut kiva palata vielä pidemmänkin ajan jälkeen fiilistelemään tien päällä koettua ja nähtyä. Toisaalta toivon, että matkajutut herättäisivät inspiraatiota myös muille reissuja suunnitteleville tai ihan muuten vaan iloa virtuaalimatkaajille :) Sisustusjuttuja on viime aikoina tullut kirjoiteltua vähän vähemmän, mutta syksyn lähestyessä huomaa innostuksen taas nousevan enemmän niitäkin kohtaan. Nim. Helsinki Design marketia ja Habitarea odotellessa :D
Blogini kirjoitukset olen pitänyt osittain tarkoituksellakin melko kepeissä aiheissa. Kovin henkilökohtaisia asioita en verkossa lähde jatkossakaan puimaan. En kuitenkaan myöskään tuomitse niitä, jotka niin tekevät. Kukin tyylillään. Itselle blogikirjoittelu on mukava harrastus, johon käytän aikaa ja ajatusta ihan fiiliksen mukaan. En suostu ottamaan paineita esimerkiksi postausten tahdista tai aiheista. Työni on välillä melko hektistä ja tämä blogi on nimenomaan vastapainoa sille. Saa ajatukset tarpeen tullen suunnattua ihan muihin, itselle ja toivottavasti muillekin, iloa tuottaviin juttuihin :)
Olin itse asiassa hieman hämilläni, kun tällä viikolla päädyin erääseen keskustelufoorumiin lukemaan kovinkin kriittisiä kommentteja yhden suosikkiblogini (Kaikki mitä  rakastin) kirjoittajan blogijutuista. Kritiikki kohdistui ehkä eniten kirjoittajan blogissa lisääntyneisiin "elämänohjeisiin" ja Turusta Helsinkiin muuton jälkeen muuttuneeksi koettuun elämäntyyliin. Meitä on moneen junaan ja kaikkia ei vaan voi eikä oikeasti tarvitsekaan jutuillaan miellyttää. Siksi vähän ihmetyttää se (useimmiten ei niin rakentavaan) kritiikkiin käytetyn ajan ja energian määrä. Blogejahan on nykyään valtavasti ja lukulistaa voi päivittää ihan oman mielensä mukaan. En oikeastaan aina edes ymmärrä kritiikin motiiveja; pitäisikö kirjoittajan sen perusteella muuttaa elämäntyyliään, bloginsa kirjoitustyyliä tai vaikkapa kotinsa sisustusta? Ei minusta ainakaan. Postausaihe-toiveet on sitten asia erikseen. Niitä uskon monen bloggaajan pitävän useimmiten ihan tervetulleinakin.
Oma blogini on ehkä jopa onnekseni pysynyt pienemmän lukijakaartin kohteena ja ainakin toistaiseksi olen säästynyt ikäviltä kommenteilta. Ei kaikista jutuista tietenkään tarvitse tykätä ja kaikkea pelkästään kehuakaan (rakentavat kehitysideat ja eriävienkin näkökantojen perusteltu esittäminen on siis ihan ok), mutta ehdoin tahdoin pahan mielen kylvämistä toisten blogeihin tai muiden blogistien kadehtimista en ymmärrä. Kuka tahansa voi perustaa oman blogin ja kirjoittaa siellä mistä huvittaa. Kyllä sanoisin, että ne suosituimmat blogistit ovat ihan omalla aktiivisuudellaan ja taidoillaan kaiken kunniansa ja mahdolliset yhteistyölahjansa ansainneet. Tämä on omallakin postaustahdilla kohtalaisesti aikaa vievä harrastus, saati sitten joka päivä pitkiä juttuja ja kuvasarjoja julkaisevilla blogisteilla.
Hah, poikkeksellisen paatokselliseksi meni nyt jutut, mutta jatkossa taas kepeämmät aiheet! Kiva harrastus tämä joka tapauksessa on ja iloinen olen kaikista tähän mennessä blogiini tehdyistä visiiteistä, tänne jätetyistä kommenteista ja erityisesti kirjautuneista lukijoista!

KIITOS <3

P.s. Olipa muuten huikee EM-keihäsfinaali tänään, hyvä Suomi!!



10.8.2014

Kesäisen Helsinki-päivän helmiä: Katajanokanranta, Putte's pizza ja Club for five

Eilen hyppäsimme lähijunaan pyörien kera tarkoituksenamme viettää niin sanottua turistipäivää Helsingissä. Ajatuksena oli mennä venebussilla myös Pihlajasaaren rannoille, mutta päätimmekin pilvisenä päivänä säästää tuon aurinkoisemman päivän retkikohteeksi.
 
Rakastan merta ja nykyisenä vantaalaisena olen siitä ehkä jopa eniten (no joo, runsaan ravintola- ja tapahtumatarjonnan lisäksi) helsinkiläisille kateellinen! Tällä reissulla erityisesti Katajanokan rannan pieni ja rauhallinen puistoalue meren äärellä oli kovasti mieleen.
 Pyöräreitin varrella oli kivoja nurmialueita, jotka oikein huusivat heittämään piknik-mattoa ylleen! Seuraavalla kerralla siis ehdottomasti myös piknik-kamat mukaan tänne suunnatessa. Olipa muuten joku ollut teltassakin yötä täällä, kun juuri purkivat yösijaansa ohi ajaessamme.

 Matkamme jatkui ohi purjelaivojen ja maailmanpyörän kohti kauppatorin kunnostettua, vanhaa kauppahallia.
Oikein siistiä ja kauppahallien tapaan freesiä oli täällä.
 E. Erikssonin tiskillä oli tarjolla erilaisia, houkuttelevia kalaleipiä. Ja kun pakko jotain herkkua oli taas päästä maistelemaan, niin yhden jokiravuilla ja majoneesilla vuoratun reissarin nappasin täältä matkaan, nam!
 Kauppatorilta suuntasimme Narinkkatorille kansainvälisille suurmarkkinoille. Ruokapainotteisilla markkinoilla oli tarjolla mm. saksalaista braatvurstia, italialaisia ja hollantilaisia juustoja ja makkaroita sekä englantilaista teetä ja fudgeja.
 Narinkkatorilta suuntasimme lounastamaan Putte's bar and pizzaan. Uusia pizzamakuja tuli testailtua munakoiso-chevre-pizzan ja lammaspizzan muodossa! Ei ollenkaan pöllömpiä ja päällysten lisäksi pizzoissa miellyttivät ihanan ohuet ja rapsakat pohjat.
Tänne suunnataan ehdottomasti toistekin pizzanälän iskiessä!

Pizzojen jälkeen kahviteltiin pikaisesti kaverin kanssa Henry´s pubin terassilla ja sitten suunnattiin takaisin rantaa kohti. Matkalla pysähdyimme kuuntelemaan Esplanadin lavalla esiintynyttä Club for fivea. Ihana ylläri, kun saatiin sattumalta ympättyä yksi konserttikin reissuun mukaan. Yhden yhtyeen joululevyn omistankin entuudestaan ja nyt tuli kieltämättä houkutus hommata lisääkin tämän iloisen ja taitavan porukan tuotantoa!
Seuraavaksi suuntasimmekin sitten Suomen korkeimman benjin juurelle....
 Ja jos joku jo luuli, että myös huipulle, niin ehei, vaan todellakin vain juurelle! :D 
Itse asiassa aika tarkalleen 10 v. sitten olen benjihypyn kyllä uskaltautunut hyppäämään ja vaikka kokemus olikin silloin upea, niin enää en tuonne ylös uskaltautuisi. Nykyään hirvittää jo pelkkä vierestä katsominenkin :D
Benjipaikalta poljimme vielä hetken matkaa rantaa eteenpäin, pysähdyimme virvokkeille Mattolaiturille ja kävimme katsastamassa Pihlajasaareen vievän venebussin lähtöpaikan Merisatamassa.

Helsingissä on kyllä kiva käydä erityisesti näin kesäisin ilman mitään sen kummempaa ohjelmaakaan. Ohjelmaa täällä toki riittäisi joka makuun monenmoista. Erityistä kuhinaa tänä lauantaina kaupunkiin toivat HJK-Barcelona peliin suunnanneet jalkapallofanit (yhteensä jopa 40 000 kuulemma!), maailman koiranäyttelyyn 2014 osallistuneet karvatassut sekä Flow-festareille suunnanneet hipsterit ;)

6.8.2014

Kukkapenkin Malvat

Viime viikolla sain takapihallemme hipsiessäni hihkaista ilosta, kun jo kesäkuussa kylvämistäni Malvan siemenistä oli vihdoin kuoriutunut esiin kauniita kukan nuppusia!
Pakko myöntää, että aika lailla oman onnensa nojassa on pieni kukkapenkkini ollut, mutta siitäkin huolimatta nämä sinnikkäästi vain nousivat kuin nousivatkin esiin. 
Kyllä nyt antiviherpeukalon silmä lepää!
Helteiden on pian povattu loppuvan, joten tällä viikolla on tullut panostettua hieman normaalia enemmän ulkoiluun töiden ohessa mm. pyöräilyn, frisbeegolfin ja lenkkeilyn muodossa. Oon niin nauttinut tästä pitkästä hellejaksosta, että en tiedä miten kylmempään enää sopeutuukaan... No pakko vaan siis ottaa kaikki ilo irti auringosta vielä kun voi!
Aurinkoista viikonjatkoa!

4.8.2014

Focaccia

Edellisviikonlopun vieraille teki mieli tarjoilla jotain pientä hyvää ennen kuin suuntasimme illalla keskustaan syömään. Focacciaa, vesimelonia (superhyvää muuten tähän aikaan vuodesta ja maistuu etenkin näillä helteillä, nam!) ja vähän juustokakkuakin sitten päädyin tarjoilemaan.

Juustokakun tein täältä löytyvällä ohjeella ja koristelin tuoreilla mansikoilla. Reseptin tavallisten dominojen sijaan käytin pohjassa minttudominoja. Helppoa ja hyvää!

Focaccian tein puolestaan täältä löytyvää Hans Välimäen ohjetta mukaillen. Oliivit jätin pois ja tilalle laitoin kirsikkatomaatteja ja fetaa (chiliöljyssä). 
 Taikinaa veivaillaan n. 10 min. ja kohotellaan n. 20 min.
Lopputuloksena tulee hauskan venyvä  ja melko sitkeänkin oloinen taikina!
 Sitten vain uuniin 225 asteeseen n. 25 minuutiksi ja valmista!
 Harvinaista kyllä, omaan makuun tämä leipä ei ollut juuri uunista tulleena ihan parhaimmillaan vaan vasta muutaman tunnin pöydällä lepäiltyään!