24.2.2016

Ristiriitaisia ajatuksia

Eilen iski taas hillitön tavara-ahdistus. Aiheesta kirjoittelin jo viime vuoden puolella täällä ja jo silloin tuli melko ronskilla kädellä siivottua kaappeja. Edelleen osa tavaroista kummittelee varastossa "kirppislaatikoissa", mutta myös kodin kaapeissa joutilasta tavaraa riittää. Päätin palata tähän projektiini nyt vielä astetta järjestelmällisemmin. Aloitin kirjoittamalla listoja eri tuoteryhmien tavaroista, jotka todella ovat tarpeellisia ja mikä on kohtuullinen määrä mitäkin tuotetta. Ihonhoitotuotteet, kosmetiikka, vaatteet, kengät, astiat jne. Josko tämä tarpeiden selkiyttäminen auttaisi vielä paremmin havaitsemaan ja karsimaan ne ylimääräiset tavarat.
Syy miksi otsikko on ristiriitaisia ajatuksia on se, että samalla kun ahdistun ylimääräisistä tavaroista, huomaan haaveilevani myös pienimuotoisesta kodin uudistamisesta, johon liittyy jonkin verran uusia sisustushankintoja. Toisaalta nautin esimerkiksi osasta jo omistamistani kauniista astioista tai sisustusesineistä, joten kaikesta ns. ylimääräisestä en ole valmis luopumaan. Tarkoitus ei ole kokonaan kuluttamistakaan lopettaa, enemmänkin lisätä harkintaa ostoksiin ja pyrkiä välttämään ostoshuteja. Suurin haasteeni on ehkä tätäkin enemmän niistä "ehkä tätäkin joskus vielä käytän tai joskus tästä vielä tykkään" tavaroista luopuminen. Sisustamisen suhteen huomaankin makuni kääntyneen yhä enemmän yksinkertaiseen ja ajattomaan tyyliin. Jopa verhoissa on alkanut kuviot häiritsemään, vaikka toisaalta ne ovat ne joilla sitä jotakin särmää saa muuten yksinkertaiseen sisustukseen tuotua. Ristiriitaisia ajatuksia riittää silläkin saralla siis!
No askel askeleelta jatketaan. Tavoitteena selkeämpi koti ja mieli!

2 kommenttia:

  1. Täällä hieman samaa havaittavissa. Tuntuu että tavaraa on liikaa ja kirppiskselle piitäisi suunnata enneminkin myymään kuin ostamaan. Mutta silti keväthankinnat mielessä, plääh. Toisaalta pahimman tavaraähkyn ollessa päällä kannan ylimääräisiä juttuja siskolle tai esikoiselle, ja jos joku on sellaine minkä todella haluan takaisin, voin hakea ne myöhemmin :)

    VastaaPoista
  2. Haasteellista tää tavarapaljoudessa surffailu tosiaan! Samaa itsekin mietin, että ehkä jotain juttuja voisi viedä esim. mökille.. Tsemppiä sinnekin tavaraähkyn taltuttamiseen :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!