3.6.2016

Parvekkeen päivitys minibudjetilla

Kodissamme on sekä terassi että parveke; terassille aurinko paistaa aamusta pitkälle iltapäivään ja parvekkeelle illalla. Parveke on ollut meillä huomattavasti vähemmällä käytöllä, lähinnä se on toimittanut tuulettamisen ja saunomisen vilvoittelupaikan virkaa. Pitkälti siitä syystä sen sisustamiseenkaan ei ole tullut aiemmin juurikaan panostettua.  Terassin ollessa päiväsaikaan melko paahteinen paikka, ajattelin että nyt vauvan kanssa voisi lämpimimpinä päivinä viettää mieluummin aikaa parvekkeella ja siksi kaipasin sinne nyt pientä piristystä.

Ennen:
Halusin toteuttaa parvekkeen päivityksen minibudjetilla ja olemassa olevilla huonekaluilla ja sisustustavaroilla. Ainoat hankinnat tänne olivatkin lopulta kesäkukat, joten tämä parvekkeen päivitys toteutui noin 25 euron budjetilla! 

Jälkeen:
Vaikka muuten olen pelkistetymmän sisustuksen ystävä, niin parvekkeelle sopii mielestäni vähän romanttisempi ja mummolamaisempikin tyyli. Ensin kaavailinkin ostavani oikein värikkäitä kukkia, mutta ikään kuin vahingossa ja ehkä vähän tottumuksesta päädyinkin valkoisiin. Istuinpehmusteet haluaisin vielä päivittää raikkaampiin; sinivalkoinen kukkakuosi on jostain syystä pinttynyt päähäni eli sellaiset kun vielä jostain bongaisi :D
Kukat tuo kyllä niin paljon kodikkuutta tilaan kuin tilaan! Tuusulan kukkatalosta hain kukat ja on muuten ihan huikee paikka! Älyttömästi valikoimaa ja jokaisen kukan kohdalla kerrottu mihin oloihin mikäkin sopii. Todella tärkeä juttu ainakin tällaiselle vähemmän viherpeukalolle :D

Nyt taidan kuitenkin suunnata tästä vielä lopuksi vauvan päikkäriajaksi tuonne meidän paahteiselle terassille, kun kerran viimeistä hellepäivää hetkeen viedään! 

Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Tosi kivasti raikastui parvekkeen ilme - pienilläkin jutuilla on merkitystä. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3 Pienikin panostus tosiaan kannattaa :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!