24.5.2014

Päivä Tallinnassa

Tänään teimme päiväreissun yhteen lempikaupungeistani eli Tallinnaan. Suunnitelmissa ei ollut sen kummempaa kuin vanhankaupungin kujilla kuljeksiminen, hyvässä ravintolassa ruokailu ja muutaman Virukeskuksen lempivaatekaupan (mm. Reserved, Mojito) tarjonnan katsastaminen.
Sattumalta juuri tänään Tallinnassa alkoivat myös Vanhankaupungin päivät. Mitenkään erityisemmin tapahtuma ei itse asiassa vielä avajaispäivän iltapäivänä vanhassakaupungissa kuitenkaan näkynyt.

Monta kertaa Tallinnassa on tullut jo käytyä, mutta paljon on vielä nähtävää ja koettavaa ainakin ravintoloiden osalta kaupungissa.

Töistä sain suositukset suunnata johonkin seuraavista ravintoloista:

Kolm sibulat
F-hoone
Kohvik Moon
Sfäär

Kohvik Moon ja Sfäär sijaitsevat melko lähellä satamaa, kun taas Kolm sibulat ja F-hoone hieman kauempana satamasta, lähellä rautatieasemaa. Sfäärissä olemme kerran aiemmin jo käyneetkin ja nyt kiinnosti tutustua entuudestaan meille vielä vieraaseen Telliskiven alueeseen, joten siellä sijaitsevaan F-hooneen päädyimme ruokailemaan.

Telliskiven alueelle ajelimme aikaa säästääksemme johdinautolla (ainakin autoilla nro 1 ja 2 sinne pääsee kätevästi Virukeskuksen lähistöltä). Telliskiven alue itsessään on ehkä hieman jopa karu, mutta tietyllä tapaa rennon boheemi ja ainakin tänään siellä oli turistien lisäksi myös paljon paikallisia  liikenteessä.

F-hoone oli hieman piilossa ison, Telliskiven kadun varrella sijaitsevan tiiliskivirakennuksen takana. Itse rakennuksessa oli kivoja pieniä käsityömyymälöitä ja mm. keittiötarvikkeita myyvä sisustustavaraliike Home art.

F-hoonessa ruoka oli todella hyvää ja palvelu ystävällistä!
Itse söin pääruuaksi savustettua turskaa, jonka lisukkeena tarjoiltiin perunasosetta, parmesan-kermakastiketta ja haudutettua munaa. Jälkkäriksi herkullinen creme brulee mangosorbetilla ja mansikoilla. Sorbetti muuten kiva idea raikastaa creme bruleeta, nam nam!
Ruokailun jälkeen kuljeksimme Telliskiven alueelta pikkuhiljaa takaisin kohti satamaa vanhankaupungin läpi. Piipahdimme samalla myös Vabaduse Väljakin varrella sijaitsevassa pienessä, virolaista designia myyvässä Nu Nordikissa. Tuotteet olivat osittain melko erikoisia eli jotain erityisen uniikkia kaipaavalle täältä löytyisi varmasti jotakin!
Vanhankaupungin portin edustalta otos kukkakauppojen tarjonnasta.

Päiväreissu tyrehdyttää pahimman Tallinnan ja miniloman "nälän", mutta seuraavalla kerralla pitää kyllä olla ihan muutama yökin taas paikan päällä. Pieni kiireen tuntu aina reissun loppua kohden näillä päiväreissuilla vaan väkisin tulee. Kalamajan alueeseen tekisi mieli tutustua vielä paremminkin ja kylpylähotelli hoitopaketteineenkin houkuttaisi kovasti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!