30.11.2015

Vauvanrytmistä arkea

Jopas on riittänyt sadetta ja tuulta marraskuun viimeiselle viikolle. Onneksi huomenna siirrytään jo joulukuuhun, jospa kelitkin sen myötä muuttuisi jouluisemmiksi! Harmaista keleistä huolimatta täällä viimeiset viikot ovat menneet hempeän vaaleanpunaisissa tunnelmissa ;)
 Marraskuun 12. päivänä meille syntyi pieni tyttönen, jonka kanssa on tänään jo tasan kaksi viikkoa oltu kotosalla. Päivät soljuvat eteenpäin rauhallisissa merkeissä pienokaiseen tutustuessa. Suurimman osan ajasta vauva nukkuu, välillä ollaan hetki hereillä ja syödään. Yöheräilyt ja katkonaiset unet vaativat vielä totuttelemista, mutta onneksi omiakin yönia voi tarvittaessa jatkaa vielä päivällekin.
 Monenmoisella ihanalla lahjalla on pienokaista jo muistettu. Kuvissa muutamat kukkalahjuksista ja oikein Jenkkilästä asti tilatut supersuloiset Conversen minitossarit <3

Joulukin se lähestyy vaan jo kovaa vauhtia. Täällä joulufiilistelyt aloitettiin jo marraskuun alussa glögiä, pipareita ja torttuja maistellen. Viimeiset jouluvalot viriteltiin kotiin viime viikolla ja kynttilöitä on polteltu ahkeraan.Vielä kun vähän valkoista saataisiin maahan, niin alkaisi tunnelma olla kohdillaan! 

Ihanaa joulunodotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!