10.7.2014

Keittiön piensäilytys

Keittiön eilisen suursiivouksen ohessa huomasin, että monenmoiselle säilytyslaatikolle- ja purkille olisi vielä tarvetta. Mikään erityinen siivousintoilija en ole, mutta tykkään kun tavarat ovat järjestyksessä ja kaikelle on oma selkeä paikkansa.

Keittiön kuivatarvikkeiden säilyttäminen lasipurkeissa on käytännöllistä ja samalla kivannäköistäkin. Pastat, murot, myslit ja kuivatut chilit olen säilönyt Ikean, washiteipeillä tuunattuihin, lasipurnukoihin. Pieniä, dymo-tarralla sittemmin tuunattuja, lasisia maustepurkkeja kanniskelin kotiin viime jouluna Tukholmasta ihanasta Lagerhaus-nimisestä tilpehöörikaupasta.
Vitamiinit ym. ravintolisät ja kapselikeittimen kahvikapselit säilön alimman kuvan lasisen vitamiinipurkin takana näkyvissä pussukoissa. Vedenkestävät pussukat ovat todella monikäyttöisiä, soveltuisivat mm. kukkaruukuiksikin. Viime syksyn Helsingin Design Marketilta nuo hommasin, mutta en nyt harmikseni yhtään muista minkä yrityksen tuotteita ovat. Vastaavia saa ainakin Uashmamalta.

Tiskien pesussa tulee käytettyä konetiskitabletteja, joiden maksipahvipakkaus tukkii lahjakkaasti pikkuruisen tiskiallaskaappimme tilat. Vajaan pahvipakkauksen tabletit sujautin siivouspuuskassani mammalta aikanaan perittyyn vanhaan kahvipurkkiin. Ihana retropurkki komistelee nyt tiskipöydällä ja tiskiallaskaappiin vapautui lisätilaa muille pesuaineille :)
 Ikeasta ostetuissa Samla-muovilaatikoissa säilön leivontatarvikkeita, servettejä ja kertakäyttöastioita. Tänään hain vielä yhden laatikon lisää leivinpapereille yms. +  kaksi vastaavaa, mutta syvempää laatikkoa kynttilöille ja villalangoille. Meillä on keittiössä vedettäviä laatikoita todella vähän ja nämä irralliset laatikot ovat todella tarpeen pitämään kaappien hajatavarat aloillaan. Samla-laatikoiden läpinäkyvyys ja kannet lisäävät säilytyksen kätevyyttä. Innostuin liimailemaan liitutaulutarroilla etiketitkin laatikoihin.

Myös erilaiset muoviset säilytysrasiat olen kokenut näppäräksi säilöä kaapissa Ikeasta ostetussa, isommassa muovilaatikossa. Myös tähän versioon saa halutessaan kannen.
Jonkin verran myös pussimausteita löytyy kotoota ja niille löytyi niin ikään Ikeasta tänään kätevä lokerollinen säilytyslaatikko. 
Tuntuu ehkä hieman hassulta kirjoitella näinkin arkisesta asiasta kuin muovilaatikoihin yms tavaroiden ja ruokatarvikkeiden säilömisestä, mutta mieluusti jaan itse hyödyllisiksi havaitsemani piensäilytysratkaisut, josko niistä vaikka olisi hyötyä muillekin :) Ja Ikea on mielestäni hinta-laatusuhteeltaan ja valikoimaltaan ehdoton ykkönen kodin piensäilytystuotteissa.
 Leivät meillä säilytetään Annon kangaspussukassa ja Eva Solon lasiset purkit toimivat tällä hetkellä kurpitsansiementen ja suolan säilytysastioina. Tykkäisin, että keittokirjatkin olisivat esillä keittiössä, mutta rajallisten tilojen vuoksi ne on nyt säilötty käden ulottuville keittiön kaappiin muiden, Ikean lehtilaatikoihin säilöttyjen, reseptien kanssa.

Tällaista tällä kertaa, toivottavasti ei tullut ihan säilytyslaatikko-/Ikea-övereitä :D

9.7.2014

Kotona taas!

Viime viikkoisen Barcelonan matkan jälkeen kävimme vain yhden yön verran kotona kääntymässä, koska jo perjantaina matkasimme siskoni luo Salon seudulle. Lauantaina juhlistimme siskontytön 8-vuotissyntymäpäiviä ja sunnuntaina jatkoimme matkaa vielä muutamaksi päiväksi mökille helteistä nauttimaan. Omat syntymäpäivät tuli vietettyä maanantaina päiväretkellä Tammisaaressa ja illalla mökillä savusaunoen. Ihanaa, kun pääsi vihdoin oikein kunnolla uimaan +25 asteisessa järvivedessä :)

Oikein leppoisia lomapäiviä on siis vietetty tien päällä, mutta nyt on ihan kiva hengähtää (ts. tehdä kotihommia) taas kotonakin hetki. Aamulla leivoin jälleen jo aiemminkin täällä "mainostamiani" Siken päältä rapeita ja sisältä kuohkeita sämpylöitä. Itse tehdyssä leivässä on vaan sitä jotain ja nää kun on niin ihanan helppoja valmistaa, niin useampaan otteeseen on näitä jo tullut tehtyä.
Sämpylän väliin sai vihdoin laittaa omankin "kasvimaan" tuotoksia <3 
Tilliä lukuunottamatta hieman nihkeästi on tuo kasvimaa kukoistanut. Saattaa johtua kesäkuun kylmistä keleistä tai sitten ihan vaan laiskanpuoleisesta kasvimaan huoltajastakin! Ruohosipulia ei näy vieläkään juuri lainkaan, mutta rucolaa ja lehtisalaattia on nyt hieman tullut esiin tuon yllättävänkin runsaana kukkivan tillin lisäksi. Kyllä vaan maistui sekin erityisen hyvältä tänään uusien perunoiden kera nautittuna :)
 Tämä päivä menikin sitten aika lailla ihan vaan pyykkäämisen ja keittiön suursiivouksen merkeissä! Jospa huomenna taas lomaillaan vähän rennommin... Seuraavaksi taidan vielä kuitenkin järkkäillä Barcelonan kuvat erillistä matkapostausta varten valmiiksi :)

Aurinkoista viikonjatkoa!

29.6.2014

Päivä Helsingissä

Ensimmäinen lomapäivä tuli torstaina korkattua viettämällä päivä turkulaisen ystävän kera Helsingissä. Päivä aloitettiin kurvaamalla kahvittelemaan Aleksanterinkadulla sijaitsevaan La Torrefazioneen. Monta kertaa on ollut mielessä tuonne poiketa ja nyt vihdoin herkullinen latte macchiatto siellä tuli nautittua :)
 Skilled Beverage Pouring:
(Kameraa ei ollut reissussa mukana, tämä vain fiiliskuvaksi napattu tähän täältä.)

Kahvittelujen jälkeen piipahdimme muutamassa Aleksanterinkadun vaatekaupassa ja sitten suuntasimme kohti designkorttelin putiikkeja. Tykästyin erityisesti Peroban valikoimaan. Tuotteita saa myös verkkokaupasta tilailtua kotiin. Jostain syystä en Perobaan vielä aiemmin ollut päätynyt, vaikka mm. lähistöllä sijaitsevassa Pinossakin on tullut pyörähdettyä. Kaupoissa kiertely jäi tällä kertaa kuitenkin vain tuotteiden ihasteluksi eikä ostoskoriin tarttunut mitään matkaan. Muutama tuunausidea tosin syntyi Perobassa, mutta palailen niihin pian myöhemmin.

Lounaalle suunnattiin meksikolaiseen Choloon. Paikka ja idea meksikolaisesta pikaruokana oli kiva, mutta nauttimani kanaburrito oli kuitenkin lievä pettymys. Odotukseni olivat paikasta lukemieni kehujen vuoksi melko korkeat eli ehkä sekin oli osasyy pienehköön pettymykseen. Mutta en nyt missään nimessä huonoksikaan ruokaa sanoisi.

Perjantaina saimme kyläilijöitä vuorostaan Seinäjoen suunnilta. Lauantaina pyörähdimme perheen äidin kanssa Porvoon vanhankaupungin ihanissa pikkuputiikeissa ja myöhemmin vielä lasten kanssa Lintsillä.

Nyt kohtapuolin startataan kohti Barcelonaa eli vauhdikkaasti on loma lähtenyt käyntiin :D

Adios!

22.6.2014

Juhannusfiiliksiä ja lomasuunnitelmien päivitys

Nyt on taas kolme päivää latauduttu luonnon helmassa ja hyvää teki. Savusaunassa oli tunnelmaa ja herkkuja riitti. 
Aurinkokin välillä pilkahteli pilvien lomasta, mutta olisi kelit toki voineet olla paremmat. +12 ja vesisade ei ihan parasta kesäsäätä.. Edellisessä postauksessa en säätä manaillut eikä se nyt toisaalta juhannusta pilannutkaan, mutta lomasuunnitelmia se kyllä nyt muutti. Autoretki sateisessa Virossa ei oikein enää kuulostanutkaan niin houkuttelevalta ja 15 vrk:n sääennustetta tutkaillessa päätös vahvistui. Viikon päästä meitä kutsuukin Barcelonan aurinko! 
Kohde oli suunnitelmissa valloittaa vasta syksymmällä, mutta enpä malttanutkaan näillä keleillä odottaa sinne asti, kun lennotkin oli vielä yllättävän kohtuuhintaiset lomakauteen nähden. Neljän päivän reissuun olisi tarkoitus ympätä rutkasti tapaksia, kulttuuria, ostoksia ja vähän rantalomailuakin :) 
Nyt onkin kivaa ohjelmaa loman alku jo pullollaan, kun ennen reissua saadaan vielä yövieraita vähän kauempaakin kylään. Sitä ennen kolme työpäivää pitäisi vielä pinnistää kunnialla loppuunsa. Tsemppiä muillekin lomaansa vielä odotteleville ja lokoisia lomapäiviä lomastaan jo nauttiville!

20.6.2014

Vanilja-mansikkajuustokakku

Vähintään kerran kesässä pitää leipoa tätä lempijuustokakkuani. Resepti on Kinuskikissan blogista jo aikoja sitten bongattu ja oikein maittavaksi havaittu. Kakku on raikas eikä liian makea eli ihan mun makuun. Hyytymiseen pitää vaan varata kunnolla aikaa, koska täyte on valmistusvaiheessa melko juokseva ja myös hyydytyksen vaativa kiillekerros on lisättävissä täytteen päälle vasta kunnon hyytymisajan (yön yli) jälkeen.


Pohja (24-26 cm vuoka):

180 g Digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

Sekoita murskatut keksit ja sulatettu voi keskenään ja painele seos leivinpaperilla vuoratulle kakkupohjalle.

Täyte:

5 liivatetta
2 valkuaista
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ¼ dl sokeria
4 dl kermaa
2 dl maitoa
1 vaniljatanko

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Sekoita vatkaimella joukkoon tuorejuusto.
Mittaa kattilaan sokeri, kerma ja maito. Halkaise vaniljatanko ja laita puolikkaat kattilaan. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike pulpahtaa. Poista vaniljatangon puolikkaat. Sulata liivatteet kuumaan kastikkeeseen. Jäähdytä hetki.
Kaada kastike valkuais-tuorejuustoseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte (varovasti lusikkaa apuna käyttäen. On melko löysää ja saattaa vauhdilla kaadettuna porata reiän keksipohjaan) keksipohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa (3-4 tuntia tai kunnes täyte on selvästi hyytynyt).

Kiillekerros:

mansikoita
3 liivatetta
3 dl vahvaa mansikkamehua

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Leikkaa mansikat siivuiksi ja asettele ne hyytyneen täytteen päälle. Valmista mansikkamehu ja kiehauta se kattilassa. Sulata liivatelehdet siihen. Kaada mansikoiden päälle vuokaan. Huom: kun liemi kaadetaan mansikoiden päälle, ne saattavat nousta nesteen pintaan. Jos haluat, että mansikat jäävät kiillekerroksen sisään, voit kaataa ensin vain osan kiillenesteestä ja hyydyttää sen jääkaapissa. Sitten voit lämmittää uudelleen lopun kiilteen, mikäli se on ehtinyt jähmettyä ja kaataa sen mansikoiden päälle. Aiemmin hyytynyt kiille pitää mansikat nyt paikoillaan. Hyydytä taas jääkaapissa.

Kakku kulki tällä kertaa mukanamme mökille juhannuksen kaffepöydän antimeksi. Kuvissa mukana myös siskon mökille tuoma perinteinen mansikkakakku.



Keleistä viis, nyt saunotaan ja herkutellaan! :p

Hyvää Juhannusta!