12.1.2014

Askarteluhuoneessa

Sain vihdoin siivottua vielä joulun jäljiltä hyrskyn myrskyn olleen toisen makkarimme eli niin sanotun askarteluhuoneen. En ole aiemmin huoneesta tänne kuvaa laittanutkaan, kun se on tuntunut niin keskeneräiseltä. Sitä se on hieman edelleenkin, mutta silti ajattelin nyt muutaman kuvan tänne julkaista.

Edellisillä asukkailla huone toimi kahden pienen pojan huoneena:
Muuttomme jälkeen poistimme huoneesta boordit ja maalasimme seinät harmaalla maalilla. Alla olevassa kuvassa seinät näyttävät enemmänkin valkoiselta, mutta itseasiassa seinien väri taittuu hieman jopa liilahtavan puoleen. 
 Aluksi olin hieman hukassa millaisia kalusteita tähän pieneen huoneeseen kotiuttaisin. Askartelutarpeisiin tarvittiin pöytä ja laatikosto tilpehööreille. Ikeastahan nuo sopivan keveät ja kätevät kalusteet huoneeseen sitten löytyivät. Kattolamppu sieltä myös. Työtuoli löytyi sopivasti Sotkan alesta ja raitamatto edukkaasti työpaikan henkilökuntamyymälästä (Kodin ykkösen mallistoa). Nurkassa majaileva tekokasvi sen sijaan päätyi huoneeseen edellisestä asunnostamme ensin hetken paikkaansa uudessa kodissa etsittyään.

 Myös tauluhyllyt, magneettitaulu ja roskis Ikeasta.
Yllä olevan kuvan juliste on jouluisen Tukholman reissun tuliaisia. Yhdestä ihanasta vanhan kaupungin putiikista tämä Ingela Arrheniuksen kuvittama juliste löytyi. Ensimmäisen kerran kyseisen ruotsalaisen kuvittajan tuotoksiin törmäsin muutaman vuoden takaisella Kööpenhaminan reissulla. Silloin printtejä tarttui mukaan korttien muodossa. Näistä alla tauluhyllyllä kehyksissä kaksi ja magneettitaulussa yksi. Sen verran hurahtanut noihin ihaniin retroprintteihin olen, että jos tämä olisi lapsen huone, niin Ingelan tuotteita olisi täällä varmasti vielä enemmänkin! :D
Mutta joo. Jotain särmää tänne huoneeseen vielä kaipaisin. Ehkä kuviolliset verhot ikkunaan tai jopa kuviollinen tapetti lipaston takaiselle seinälle. Muun muassa täältä löytyvää tähtikuviollista tapettia jo maalausvaiheessa tänne havittelin tuohon yhdelle seinälle, mutta jäi silloin hommaamatta sopivan sävyn uupuessa. Edelleen tuntuisi kyllä kivalta vaihtoehdolta tänne. Pitääpi pitää silmät auki, jos jostain vastaan vielä kävelisi!

Askarteluhuoneesta puheenollen tällä viikolla huoneessa tuli väsättyä parit kortitkin:
Kortit päätyivät ykkössynttäreitään eilen viettäneelle kummitytölle ja hänen 5-vuotissynttäreitään samoissa kemuissa viettäneelle isosiskolle :)

Mutta nyt eipä muuta kuin valmistautumaan taas uuteen työviikkoon eli Hyvät yöt!

2 kommenttia:

  1. Kivannäköisiä kortteja oot kyllä askarrellut:) Vautsi!

    VastaaPoista
  2. Henna/ Oh my White16.1.2014 klo 22.17.00

    No mutta kiitos <3 Kivat paperit ei loppujen lopuks vaadi kuin vähän tuunausta :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!