6.1.2014

Kalaa kolmeen tapaan

Eilen kaupasta tarttui mukaan reilun kilon kokoinen lohifilee. Kahdelle tuon kokoisesta vonkaleesta riittää syömistä useammaksi päiväksi, joten ajattelin, että useampaan eri tapaan maustettuna saataisiin ainakin vähän vaihtelua tähän useana päivänä peräkkäin nautittavaan kalaruokaan. Ja kyllähän tuo hyvää oli kaikilla eri tavoilla maustettuna!

Kalaa kolmeen tapaan

n. 1 kg lohifilee
sitruunapestoa 
parmesanjuustoa raastettuna 
suolaa
sitruunapippuria
sweetchilikastiketta

Uunissa kypsennys 175 asteessa puolisen tuntia. 

Paluu liikunnalliseen elämään on lähtenyt vuoden ensimmäisellä viikolla mukavasti käyntiin. Torstaina aloitin varovasti joogalla, eilen tuli tehtyä keskivartalojumppaa ja tänään hikoiltiin sitten vähän isommin bodypump-tunnilla. Yllättävän hyvin riitti virta myös pumpissa. Tosin huomenna kroppa varmaan kiittää ja tuskin pääsen liikkeelle :D No onneksi ei tarvitsekaan, kun on ihana yksi vapaa päivä vielä edessä <3

Tänään illalla käytiin elokuvissa katsomassa suomalainen 27.12 ensi-iltansa saanut romanttinen komedia Ainoat oikeat. Ihan leppoisan romanttinen pläjäys oli ja virkistävän uusia kasvoja päärooleissa! Loppuilta jännättiinkin sitten nuorten leijonien puolesta ja tulihan se maailmanmestaruus sieltä! Wautsiwau :)

Nyt ei muuta kun hyvät yöt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!