19.10.2014

Tänä viikonloppuna

Perjantaina saatiin sisko ja siskon tyttö viikonlopuksi kylään. Aamupalat nautittiin sen kunniaksi tänä viikonloppuna tavallista pidemmän kaavan mukaan.
 Hedelmäsekoitukseen pilkoin mandariinin, viinirypäleiden ja kiivin sekaan ihanan makeaa persimonia. Pitkästä aikaa tuota kaupasta bongasin eli taitaa olla kyseisen hedelmän sesonki nyt aluillaan. Tuon eksoottisen näköisen viherpiiraan täytteenä on pinaattia ja ricottajuustoa. Pohjaan lisätty parmesanjuustoraaste toi mukavasti makua muuten melko miedon makuiseen piiraaseen.
Lauantain kauniissa kelissä kelpasi kyllä ulkoilla. Harmittaa vaan, kun puut olivat jo tiputtaneet lehtensä ja luonnon väriloisto jäi tänäkin syksynä kameralle ikuistamatta. Pihlajanmarjat sentään vielä keikkuivat pihlajan oksilla.

 Loppuvuodesta meidän lähisuvussa vietetään useampia pienempiä ja vähän suurempiakin merkkipäiviä, joten sateisen sunnuntain ohjelmassa oli kyläilijöiden kotiinlähdön jälkeen korttiaskartelua.
Miehen kummitädille lähtee tämä simppeli syntymäpäiväkortti huomenna postiin. Yhden joulukortinkin sitten jo työstin tänään! Joulukorttien suunnitteluvaihe vie ainakin mulla  melkein yhtä paljon aikaa kuin itse toteutus eli hyvä on olla ajoissa liikkeellä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!