5.10.2013

Helpot sämpylät aamupalapöytään

Hyvää huomenta!

Ehkä ei niin aikaista, mutta huomenta kuitenkin! Tämä päivä on tarkoitus "pyhittää" kodin jynssäämiselle ja järkkäämiselle. Ou jes! Osittain siksi halusin aamupalalle hieman jotain luksusta ja päivä aloitetaan nyt siis ruhtinaallisesti itse tehdyillä sämpylöillä. Ei oo meinaan mikään joka päivän herkku täällä. Aamupalaihminen olen henkeen ja vereen, mutta harvemmin kuitenkaan innostun aloittamaan aamua leipomisella. Enpä innostunut nytkään. Taikina meinaan valmistettiin jo edellisenä iltana. Todella kätevää :) Aamulla sitten vaan sämpylöiksi pyöräytys ja uuniin!

Ohjeessa kehoitettiin kohottamaan sämpylöitä puoli tuntia 40 asteisessa uunissa ennen paistoa. No itse malttamattomana päätin ohittaa tuon kohotusvaiheen tarttumalla erään reseptiä kommentoineen vinkkiin, että uuni päälle ja sinne vaan kohoomaan uunin lämpenemisen ajaksi. Hyviä tuli niinkin, mutta eivät ne kyllä enää mitään kohonneet. Eli en ehkä suosittelisi tuota "oikeaoppista" kohotusvaihetta ohittamaan kuitenkaan. Tosin pienuudestaan huolimatta herkullisia näistä tuli joka tapauksessa. Leseet ja kaurahiutaleet antavat kivasti rakennetta sämpylöihin, tykkään. Höystin nämä siis ruisleseillä ja kaurahiutaleilla.Ohjeen nappasin Myllyn Parhaan resepteistä: Aamulla leivottavat sämpylät. Hieman harhaanjohtava nimi muuten tuolla reseptillä, kun se varsinainen leivontavaihe tapahtuu jo edellisenä iltana...
  Kauniita kukkakimppuja oli eilen jaossa työpaikallani, kiva viikonlopun alun piristys sekin! Hyvää viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!